Pääministeri Petteri Orpo on allekirjoittanut määräyksen, jonka mukaan muutettu sosiaali- ja terveysalan alan avustuksista (STEA) annetun asetuksen muutos on esiteltävä valtioneuvoston yleisistunnossa 13. elokuuta 2026 mennessä.
STEA-avustusten myöntämisperusteet on tarkoitus päivittää. Tätä varten koottiin kansliapäälliköiden työryhmä, kuten Verkkouutiset on kertonut tässä.
Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho kertoo viestipalvelu X:ssä, että kansliapäälliköiden työryhmä on saanut valmiiksi nämä lisäperusteet, joihin uuden asetusmuutoksen tulee perustua.
– Kansliapäälliköt laativat lisäkriteerit, jotka tulee ottaa huomioon STEA:n avustuskriteereissä. Hyvä, kun työryhmässä päästiin niiden osalta konsensukseen. Näiden pohjalta eteenpäin! Järjestöt ansaitsevat asiallisen käsittelyn.
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen kertoo hallituksen päättäneen, että lisäperusteet tulee ottaa huomioon asetusmuutoksessa.
– Hallitus laittoi nyt lausunnoille Stea-asetuksen. Siinä esitetyt virkavalmistellut kriteerit vaikuttavat ensi lukemalta hyvältä. Perusteluista huomaa eron [sosiaali- ja terveysministeri Wille] Rydmanin kriteereihin. Lähtökohta on, että avustusten jako perustuu lakiin.
Kuusi lisäperustetta STEA-avustuksen myöntämiseen
Ylen näkemän asetusluonnoksen mukaan STEA-asetuksen 3. pykälän ”Avustuksen myöntämisen erityiset edellytykset” otsikkoon lisättäisiin sanat ”ja avustuksen myöntämisen harkinta”.
Myönteisen avustuspäätöksen harkinnassa tulee käyttää kuutta lisäperustetta. Näistä ensimmäisen mukaan avustusta hakevassa toiminnassa tulee painottua ”konkreettinen, kohtaava asiakastyö sekä eriarvoisuutta vähentävä, osallisuutta lisäävä ja ihmisten voimavaroja vahvistava toiminta.”
Avustusta haettaessa on lisäksi pitänyt ottaa huomioon ”haetun toiminnan sopeuttaminen toimintaympäristön muutoksiin”, Lisäksi tulee huomioida ”toiminnan mahdollinen rinnakkaisuus tai päällekkäisyys muiden toimijoiden toiminnan kanssa.” ja ”toiminnan tavoittavuus ja osallistumisen avoimuus”.
Perusteiden mukaan avustettavan toiminnan ”kulujen arvioidaan olevan kohtuullisia ja perusteltuja suhteessa toiminnan vaatimuksiin” ja avustuksen hakijan on tullut huomioida ”riittävästi aiemmin mahdollisesti saamansa, avustusten käyttöä koskevan palaute.”
Avustuspäätös perustuu kokonaisharkintaan. Samaten avustettujen järjestöjen maksamille palkoille voidaan asettaa katto.
Kansliapäälliköt laativat lisäkriteerit, jotka tulee ottaa huomioon STEA:n avustuskriteereissä.Hyvä,kun työryhmässä päästiin niiden osalta konsensukseen.Näiden pohjalta eteenpäin! Järjestöt ansaitsevat asiallisen käsittelyn #stea #järjestöavustukset #yle https://t.co/SkiDtOYlP4
— Mia Laiho (@MiaLaiho) July 2, 2026
Hallitus laittoi nyt lausunnoille Stea-asetuksen. Siinä esitetyt virkavalmistellut kriteerit vaikuttavat ensi lukemalta hyvältä. Perusteluista huomaa eron ministeri Rydmanin kriteereihin. Lähtökohta on, että avustusten jako perustuu lakiin. pic.twitter.com/CvL7Ehhv4U
— Anna-Kaisa Ikonen (@IkonenAK) July 2, 2026