Loppuviikolle luvassa sateita ja ukkoskuuroja

Myös lämpötilat laskevat.
Esplanadi Helsingissä sateisena päivänä 9. kesäkuuta 2026. LEHTIKUVA / JADE SILPO
Esplanadi Helsingissä sateisena päivänä 9. kesäkuuta 2026. LEHTIKUVA / JADE SILPO

Loppuviikolla maan etelä- ja keskiosassa tulee monin paikoin sade- ja ukkoskuuroja, kertoo Ilmatieteen laitos.

Maan pohjoisosassa on poutaisempaa.

Tänään torstaina sade- ja ukkoskuurot painottuvat maan länsiosaan. Hitaasti liikkuvat kuurot voivat sataa paikallisesti runsaasti, mutta ukkoskuuroihin ei liity yleisesti voimakkaita puuskia. Maan itäosassa sade on jatkuvampaa Suomen kaakkoispuolella sijaitsevan matalapaineen vuoksi.

Matalapaine liikkuu yön aikana pohjoisemmaksi ja sateet väistyvät itään.

– Perjantain ja sunnuntain välillä sää on epävakaista ja sateista maan etelä- ja keskiosassa. Sadekuuroja tulee monin paikoin, myös ukkoskuuroja voi kehittyä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eevi Silvennoinen sanoo tiedotteessa.

Vettä sataa perjantaista sunnuntaihin yleisesti 10–25 millimetriä, paikoin enemmänkin. Maan pohjoisosassa sää on poutaisempi, mutta sade- ja ukkoskuuroja voi kehittyä sielläkin paikallisesti. Sademäärä on kuitenkin pohjoisessa maan etelä- ja keskiosaa pienempi, 0–20 millimetriä.

Helteet ovat toistaiseksi ohi ja lämpötila laskee lähelle tavanomaisia lukemia.

Maan eteläosassa on mitattu hellettä alkuviikolla jokaisena päivänä. Eilen keskiviikkona oli vuoden 18. hellepäivä, kun lämpötila kohosi Salossa 26,6 asteeseen.

Loppuviikolla päivän ylin lämpötila vaihtelee koko maassa 15:n ja 22 asteen välillä. Lämpimintä on maan pohjoisosassa aurinkoisilla alueilla. Vaikka lämpötila laskee alkuviikkoon verrattuna, ovat loppuviikon lämpötilat enimmäkseen tavanomaisia ajankohtaan nähden.

Helteet väistyvät Suomen yltä.
Kesäkuussa oli 13 hellepäivää, ja kuukauden keskilämpötila oli suuressa osassa maata 1–2 astetta yli keskiarvon.
Sadekuuroja ja ukkosia on tulossa eri puolilla maata.
Mainos