Artikkelit: Ilkka Ahtokivi

Viimeisen vuorokauden aikana Venäjä olisi menettänyt yli 600 miestä.
Fintraffic muistuttaa tilannenopeudesta ja turvaväleistä.
Puolustusministerin mukaan Ukraina yritetään pakottaa neuvotteluihin energiainfrastruktuuriin hyökkäämällä.
Jokaisen asteen alentaminen lämmityksessä pienentää energialaskua keskimäärin viisi prosenttia.
Tilanne vaarantaa nopean avunsaannin ja lisää onnettomuuksista syntyvien vahinkojen riskiä.
Suomi on hävinnyt markkinaosuuksia muille Pohjoismaille koronan jälkeen.
Viima tuntuu maanantaina viiltävän kylmältä.
Räjähdys ravisteli Wagner-palkkasoturiryhmän päämajaa Itä-Luhanskin alueella Ukrainassa lauantaina.
Väkivallan lisääntymisen pelko on suurimmillaan taajaan asutuissa kunnissa.
Presidentti pyöritteli mahdollisuutta Venäjän nykyisen ydinasedoktriinin muuttamisesta.
Ukrainan joukot torjuvat Venäjän jatkuvia hyökkäyksiä.
Puolustusministeriö on valtuuttanut tilaamaan SPIKE SR- ja LR2- ja ER2 -ohjusjärjestelmiä.
Voimalan syöttövesipumppujen vaurioiden selvitystyöt ovat edenneet loppusuoralle.
Ammattidieselin käyttöönotolla ammattiautoilija voisi saada polttoaineveron palautusta noin 17 senttiä litralta.
Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa laativat ratkaisuehdotukset elintarvikeketjun haasteisiin.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan markkinaoikeuden ratkaisu on tärkeä linjanveto, joka alan toimijoiden on syytä sisäistää.
Verenkiertoelinten sairaudet olivat yhä yleisin kuolinsyy.
Voimakas inflaatio on kääntänyt kuluttajien reaaliansiot laskuun.
Suomalaiset pitävät rokottamista tärkeänä vakavien sairauksien estämisessä.
Kymmenestä suurimmasta yrityksestä yksikään ei lahjoita rahaa kevään vaalikampanjoihin.
Kolmannella sijalla on Ulkopoliittisen instituutin sitoutumaton johtaja Mika Aaltola.
Yritysten kasvun esteenä on heikko kannattavuus.
Ulosottolainsäädäntö uudistuu ensi vuonna.
Yhtiöiden on tutkinnan mukaan otettava kunnolla huomioon lennon kohdemaa ja sen mahdolliset talviolosuhteet.
Aseiden toimitus on valmistelu- ja toteutusvaiheessa.
Itä-Uudellamaalla nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä on vuosien 2018-2022 välillä kasvanut yli 40 prosenttia.
YK:n raportin mukaan todelliset luvut ovat todennäköisesti huomattavasti korkeammat.
Polttonesteiden kuluttajahintojen nousu taittui vuoden kolmannella neljänneksellä.
Myös vesivoiman suosio on kasvanut merkittävästi.
Kuluttajan hinnassa nousu näkyy viiveellä.
Ajokeli on huono tai erittäin huono suuressa osassa Suomea runsaan lumisateen takia.
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi keskiviikkona ydinsodan uhan kasvavan.
Suurin osa suomalaisista toivoo hallituksen jatkavan työtään luottamuspulasta huolimatta.
Kyselyn tulokset osoittavat, että ruoka-avun tarve on monella pitkittynyt.
Mikko Savolan mukaan kustannusten nousu on mennyt kuluttajahintoihin, mutta ei tuottajille.
Välikysymyksen tekijän mukaan maatalousyrittäjät ovat saaneet odottaa turhaan hallitukselta apua kustannuskriisiin.
Jens Stoltenbergin mukaan edellytyksiä diplomaattiseen ratkaisuun ei ole nyt olemassa.