Artikkelit: Ilkka Ahtokivi

Puolustusvoimat ostaa RBS 70 -ilmapuolustusjärjestelmän ohjuksia.
Viime vuoden joulualen vilkkain päivä Hintaoppaassa oli 27. joulukuuta.
Myönteisyys ydinvoimalle on vahvaa kaikkien puolueiden kannattajien keskuudessa.
Nyt alkaa kotikeittiöiden vuoden kiireisin aika, ja se näkyy piikkinä myös palovahinkotilastoissa.
Kokoomus lähtee eduskuntavaalivuoteen Suomen suosituimpana puolueena.
Oleksiy Danilov varoittaa iranilaisia kouluttajia matkustamasta Ukrainan alueelle.
Yhdysvaltain presidentin ilmoittama aseapu sisältää kaksi keskeistä elementtiä.
Sähköntuotantoa jatketaan ensi tiistaina.
Ukrainan pitäisi päästä iskemään vähintään 150-250 kilometrin syvyyteen vihollisen alueelle.
Moskova ei näe mahdollisuutta rauhanneuvotteluille.
Akun hyytyminen on yksi yleisimmistä syistä lomakauden matkan katkeamiselle.
Valkoinen talo vahvistaa järjestelmien olevan osa uutta avustuspakettia.
Rintamajoukot luovuttivat lipun presidentille tiistaina Bahmutissa.
Danske Bankin ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu ensi vuonna 0,7 prosenttia.
Valtionhallinnon velka oli vuoden kolmen neljänneksen lopussa 155,2 miljardia euroa
Pääkaupunkiseudun ja Ahvenanmaan asuntovelallisilla asuntokunnilla oli eniten velkaa suhteessa tuloihin.
Pohjoismaissa säästetään ravintoloista, elektroniikasta ja vaatteista.
Skootterin vuokraaminen on Aasian lomilla yleistä, mutta moni ajaa tietämättään ilman ajo-oikeutta.
Volodymyr Zelenskyi oli järkyttynyt Bahmutissa ohi kulkemiensa kaupunkien tilasta matkalla etulinjoille.
Joe Bidenin kerrotaan ilmoittavan 1,8 miljardin dollarin ylimääräisestä turvallisuusavusta Ukrainalle.
Ukraina on päässyt sopimukseen SpaceX:n kanssa antenneista.
Hieman alle puolelle väestöstä nousevat elinkustannukset eivät tarkoita mitään säästöjä jouluna.
Suomessa liikkuu tällä hetkellä runsaasti eri hengitystieinfektioita.
Suomalaisten mielestä yrittämiselle on Suomessa hyvät olosuhteet.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin marraskuussa 73 100.
Työllisyysaste nousi jälleen ylöspäin ja muistuttaa nyt 1990-luvun alun tilannetta työmarkkinoilla.
Työllisyysasteen trendiluku oli marraskuussa 74,7 prosenttia.
Arvion mukaan Valko-Venäjän osallistuminen Ukrainan sotaan on epätodennäköistä.
Jouluvalmistelut ja viimeiset lahjaostokset ruuhkauttavat ostoskeskukset. Joulustressi näkyy myös vahinkotilastoissa.
Vanhusten hoivasta yli puolet on tänä päivänä yritysten ja järjestöjen tuottamaa.
Viimeisen kerran hyökkäystä lykättiin helmikuun puolivälissä.
Kohonneet kustannukset ja palkankorotuspaineet heikentävät kannattavuutta.
Lähes 60 prosentille suomalaisista sähkön hinta aiheuttaa jo nyt taloudellista ahdinkoa.
Voimassa oleva lainsäädäntö ja ensi vuoden 2023 alusta voimaan tulevat toimivaltuudet katsotaan riittäviksi.
Kinkun pitää olla kuluttajien mielestä kotimainen.
Ukrainan mukaan siitä tulee sen jälkeen itsenäinen Itškeria.
Joonas Köntän mukaan Suomen pitää olla lain ja järjestyksen yhteiskunta.
Myytäviä asuntoja on tarjolla paljon ja hintojen nousukehitys on ainakin väliaikaisesti taittunut.