Artikkelit: Työmarkkinat

Janne Makkulan mukaan työehtosopimus määrittää aina sen, mistä voidaan sopia,
Järjestö pelkää uudistuksen heikentävän työehtoja.
Keskusjärjestön mukaan uudistus heikentää koko työmarkkinajärjestelmää.
Keskusliiton mukaan paikallisen sopimisen lisääminen on sekä työntekijöiden että yritysten etu.
Liitto katsoo, että muutokset voivat lisätä riskiä työnteon vähimmäisehtojen ohittamiselle.
SAK olisi valmis siihen, että riippumaton sovittelija alkaisi ratkoa työmarkkinasolmua.
Työministeri Arto Satonen sanoo, että hallituksen työmarkkinaesitykset ovat varsin maltillisia.
Keskuskauppakamarin mukaan poliittiset lakot alleviivaavat työrauhalainsäädännön uudistamistarvetta.
Puolueen mukaan hallitus pitää jääräpäisesti kiinni vastakkainasettelua aiheuttavasta työmarkkinalinjastaan.
Poliittista lakkoaaltoa pidetään vastuuttomana, kun suhdannenäkymä on heikko.
Työnhakijoita kiinnostivat eniten kesätyöt sekä myynnin ja kaupan alan työpaikat.
Tere Sammallahden mukaan sosialidemokraatit ovat taantuneet järjestöpomojen "käsikassaraksi".
Keskusjärjestö on huolissaan lisääntyvästä vastakkainasettelusta maan hallituksen ja ay-liikkeen välillä.
Lakkojen yhteenlasketut kustannusvaikutukset ovat jo lähes miljardi euroa.
Noin 10000 työntekijää on liiton mukaan lakossa.
Joukkoliikenne keskeytyy, junat eivät kulje, teollisuus pysähtyy ja päiväkodit suljetaan.
Sähköntuotanto keskeytyy myös monessa voimalassa ensi viikolla, kertoo JHL.
Sunnuntaina alkaa uusi työtaisteluiden suma. Lakkojen kustannukset arvioidaan jo 750 miljoonaksi euroksi.
Maailma muuttuu, ay-liike ei, valtiotieteilijä Pekka Väisänen sanoo.
Kansanedustaja huomauttaa lakkojen johtavan sekä yritysten että työntekijöiden tulonmenetykseen.
Arto Satonen muistuttaa suomalaisen työn kilpailevan maailmanlaajuisilla markkinoilla.
Ay-johtajat ympäri Suomea yrittävät kansanedustajan mukaan lahjoa liittojen jäseniä lakkoon ja mielenosoitukseen.
Kokoomusedustajan mukaan meneillään olevaa valtataistelua on vaikea ymmärtää.
Puhtaasti poliittiset lakot ovat kokonaan kiellettyjä useissa Euroopan maissa, esimerkiksi Saksassa.
Evan johtaja muistuttaa lakkojen hintalapusta. Kansanedustajan mukaan kyse on ay-liikkeen valtapelistä.
Puolueen puheenjohtaja selitti Jutta Urpilaisen murskatappiota sillä, että aika kampanjatyössä loppui kesken.
SAK ja STTK kertoivat arvionsa lakkoon osallistuvien määrästä.
Työtaistelulla voi olla vaikutuksia tuleviin tilauksiin, teollisuuden etujärjestön edustaja katsoo.
Toimitusjohtajan mukaan yrittäjät kokevat ay-liikkeen suurimmaksi investointijarruksi.
Poliittinen lakko järjestetään 21 elintarvikealan työpaikalla.
Työttömien työnhakijoiden määrä nousi 37200 henkilöllä viime vuoden joulukuusta.
PAU kertoo järjestävänsä laajan postialaa koskevan poliittisen lakon.
OAJ ja Jyty ovat ilmoittaneet lakkoilevansa vain päivän, mutta päiväkoteja uhkaa joka tapauksessa kahden päivän sulku.
Järjestöt ilmoittivat lakkoilevansa keskiviikkona 31.1.
Päiväkodit menevät kiinni kahdeksi päiväksi tammi–helmikuun vaihteessa.
Ulosmarsseihin kutsutaan yliopistoväkeä. Mielenilmaus ei vaikuta sairaaloiden tai terveyskeskusten toimintaan.
Korkeakoulutetut marssivat ulos pk-seudulla, Turussa ja Tampereella.
Työministeri muistuttaa lakkojen vaikutusten olevan huomattavasti pidempiaikaisempia kuin itse lakko.