Verkkouutiset

Sähköliitto kertoi aiemmin, että työnseisaus kohdistuu Olkiluotoon torstaina. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Tämän viikon lakkojen hinta selvillä – ”Kohdentaminen kriittiseen toimintoon korostaa lain uudistamisen tarvetta”

Tämän viikon poliittiset lakot maksavat 380 miljoonaa euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tämän viikon poliittisten lakkojen menetykset nousevat 380 miljoonaan euroon. Yhteensä hallituksen välttämättömiä uudistuksia vastaan järjestetyistä poliittista lakoista aiheutuneet menetykset Suomen taloudelle, yrityksille ja työpaikoille nousevat jo lähes miljardiin euroon.

– Poliittisten lakkojen kohteena on tällä kertaa myös energiantuotantoa eli ydin- ja vesivoimalaitoksia. Lakon kohdentaminen yhteiskunnan kannalta kriittiseen toimintoon korostaa työrauhalainsäädännön uudistamistarvetta, EK:n yhteyspäällikkö Lauri Vuori sanoo tiedotteessa.

Hallitusta vastaan suunnatut lakot muun muassa vaikeuttavat tavallisten ihmisten liikkumista, lastenhoitoa ja ulkomaankauppaa. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa jatkuva lakkoilu pysäyttää yritysten tuotantoa pidemmäksi ajaksi ja vaarantaa työpaikkojen säilymisen Suomessa.

– Ulkomaisten investointien houkuttelussa ollaan kriittisessä vaiheessa, eikä Suomella ole varaa jäädä investoinneista ja niiden tuomasta kasvusta sivuun.

EK laskee poliittisista lakoista aiheutuneita menetyksiä Suomen kansantaloudelle. Lakkojen laajuutta ja vaikutuksia arvioidaan yhdessä jäsenliittojen ja -yritysten kanssa ilmoitettujen lakkokohteiden perusteella.

Lakkojen laajuuden ja pituuden perusteella menetysten kerrannaisvaikutukset muille aloille arvioidaan Tilastokeskuksen panos-tuotos -tauluilla. Yhteismitallinen arvio eri alojen menetyksistä ilmoitetaan BKT-menetyksinä koko kansantaloudelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)