STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

STTK:n mukaan pääministerillä on avaimet työmarkkinalukon avaamiseen

Keskusjärjestö on huolissaan lisääntyvästä vastakkainasettelusta maan hallituksen ja ay-liikkeen välillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työmarkkinoilla kuohunta ei osoita laantumisen merkkejä, ja hallitus vie työelämää ja sosiaaliturvaa heikentävää lainsäädäntöä eteenpäin ohjelmansa mukaisesti.

– Eripura vain syvenee. Lopputalven ja kevään aikana tullaan näkemään lisää työmarkkinahäiriöitä, lakkoja ja mielenilmauksia. Jos hallitus itsepäisesti vie hallitusohjelmaan kirjatut muutokset sellaisenaan läpi, tilanne heijastuu työmarkkinapöytiin ja seuraavasta työmarkkinakierroksesta uhkaa tulla hyvin hankala, puheenjohtaja Antti Palola (sd.) ennustaa.

STTK korostaa, että se ei halua uhitella, vaan haluaa aitoa kolmikantaista lainvalmistelua.

– Tähän saakka kolmikanta on ollut teatteria, jossa keinot hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on annettu työryhmille etukäteen ja siten viety neuvottelutoiminnalta pohja pois. Aito neuvottelu on sitä, että asetetaan tavoitteet, sitten etsitään keinot niiden saavuttamiseksi eikä keneltäkään oteta selkävoittoa, Palola muistuttaa.

STTK:n hallitus toivoo, että pääministeri ottaisi työmarkkinalukon avaamisessa johtajuuden.

– Viisautta olisi ilman julkisuuden säihkettä kutsua alkajaisiksi työmarkkinaviisikko yhteiseen pöytään ja luottamuksellisiin keskusteluihin. Huonon kierre voidaan vielä katkaista, jos vain aitoa tahtoa löytyy, Palola esittää.

STTK:n mielestä Suomessa tarvittaisiin yhteinen näkemys talouden tilannekuvan pohjalta siitä, miten sopeutusta tällä ja seuraavalla vaalikaudella voitaisiin tehdä oikeudenmukaisesti ja tasapainoisesti.

– Yhteisen talouden tilannekuvan pohjalta myös työmarkkinasolmua saataisiin avattua. Jos vastakkainasettelun tiellä jatketaan, kansa jakaantuu ja se merkitsee lisää hulinaa. Se ei voi olla kenenkään kannalta toivottavaa eikä myöskään hallituksen tahto. On tavoiteltava vakautta ja myös siksi, että geopolitiikassa eletään hyvin epävakaata aikaa. Kun rajojen ulkopuolelta tulee riskejä aivan riittävästi, silloin kannattaisi rajojen sisällä omat asiat hoitaa kuntoon ilman syvenevää keskinäistä epäsopua, keskusjärjestö toteaa tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)