Työmarkkinat

Tämä johti kaavamaiseen ja tehottomaan työvoimapalveluun

Työllisyyttä on pyritty nostamaan viemällä työvoimapalveluja kohti niin sanottua pohjoismaista mallia. Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on kuitenkin johtanut Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan kaavamaiseen palveluprosessiin, joka ei huomioi yksilöiden erilaisia tarpeita ja kohdentaa TE-palveluiden henkilöstöresurssit tehottomasti.

VTV on tarkastanut toukokuussa 2022 käyttöönotettua työvoimapalvelumallia ja muita vaikeasti työllistyvien työvoimapalveluita. Tarkastuksessa arvioitiin, onko pohjoismainen työvoimapalvelumalli saavuttanut tavoitteitaan ensimmäisen toimintavuotensa aikana.

Palvelumallin tavoitteena on tukea yksilöllistä työnhakua aiempaa varhaisemmin ja tiiviimmin sekä lisätä omatoimista työnhakua määrällisen työnhakuvelvoitteen avulla.

Tarkastusviraston mukaan riittämättömien henkilöstöresurssien vuoksi uuden palvelumallin mukaisia työnhakijoiden haastatteluja ja keskusteluja järjestettiin ensimmäisen toimintavuoden aikana lähes puolet vähemmän kuin oli tarkoitus.

– Työnhakijoiden kanssa käytävät keskustelut myös viivästyivät tavoiteaikataulusta, ja niihin oli käytettävissä liian vähän aikaa. Lähipalvelu jäi odotettua vähäisemmäksi.

Lisäksi tarkastuksessa havaittiin, että työnhakuprosessi on liian samanlainen työnhakijoiden välillä. Kaavamainen palveluprosessi ei kohdenna TE-palveluiden resursseja tehokkaasti työllisyyden edistämiseen, koska se ei huomioi työnhakijoiden vaihtelevia tilanteita ja palvelutarpeita.

– Kaavamainen prosessi johtaa tällä hetkellä omatoimisten työnhakijoiden ylipalveluun ja vaikeasti työllistyvien alipalveluun, sillä vaikeasti työllistyvien tarvitsemaan tiiviiseen tukeen ei jää riittävästi resursseja, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Ville-Veikko Pulkka kertoo.

Omatoimista työnhakua on pyritty lisäämään käyttöönotetulla määrällisellä työnhakuvelvollisuudella. Sen mukaisesti työttömän työnhakijan on haettava lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukaudessa. Ensimmäisenä vuonna työnhakijat hakivat työpaikkoja kuitenkin vain kymmenen prosenttia ennakoidusta määrästä.

– TE-asiantuntijat eivät aseta työnhakuvelvollisuutta yhdenmukaisin kriteerein, koska he kokevat työnhakuvelvoitteen asettamisen monimutkaiseksi ja ohjeistukset monitulkintaisiksi. Vaihtelevien kriteerien vuoksi työnhakijat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, Pulkka sanoo.

Tarkastusviraston mukaan TE-palveluiden henkilöstöresurssit pitäisi kohdentaa nykyistä tehokkaammin asiakkaiden palvelutarpeen mukaan. Lisäksi määrällistä työnhakuvelvollisuutta olisi yksinkertaistettava siten, että sen asettaminen olisi TE-asiantuntijoille yksiselitteistä.

Niin ikään tarkastuksessa havaittiin, että vaikeasti työllistyvät eivät saa tällä hetkellä tarvitsemiaan palveluja.

– Työttömyyden pitkittymisen taustalla on usein esimerkiksi terveyssyitä, mutta terveyspalvelujen jonot ovat pitkiä. Työ- ja elinkeinoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhteistyössä huolehtia siitä, että vaikeasti työllistyvät ohjataan tarvitsemiinsa sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja työvoimapalveluihin, VTV toteaa.

Jarkko Elorannan mukaan SAK on valmis kompromisseihin

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n edustajisto marssi perjantaina aamulla Hakaniemestä Valtioneuvoston linnan edustalle aamukahville. Senaatintorilla pitämässään puheessa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.) vetosi hallitukseen aitojen neuvotteluiden puolesta.

– Jos hallitus haluaa oikeasti etsiä keinoja esimerkiksi työllisyysasteen kohottamiseksi, niin SAK:sta saa keskustelukumppanin. Ymmärrämme myös, että neuvotteluissa tehdään kompromisseja puoleen ja toiseen, Eloranta sanoi.

Hänen mukaansa ideologiset leikkaukset ja heikennykset täytyy nyt laittaa syrjään, jotta aidot neuvottelut voidaan aloittaa.

– Ymmärrämme hallituksen halun taittaa Suomen julkisen talouden velkaantuminen. Myös työllisyysasteen nostaminen on tavoite, jota koko suomalainen ammattiyhdistysliike pitää tärkeänä. Sen sijaan emme ymmärrä työelämäheikennyksiä, jotka eivät edistä kumpaakaan näistä tavoitteista. Emmekä ymmärrä, että leikkausten koko taakka kohdistuu heihin, joilla jo valmiiksi on vaikeaa, Eloranta sanoi.

Ideologisista leikkauksista SAK:n puheenjohtaja mainitsi esimerkkinä muun muassa lakko-oikeuden rajoittamisen. Hän muistutti, että usein tukilakoilla vauhditetaan jonkin heikomman neuvotteluvoiman omaavan alan työntekijöiden kamppailua parempien työehtojen ja palkan puolesta. Tukilakkojen rajoituksesta kärsisivät jo muutenkin hankalassa asemassa olevat ihmiset.

Etla työmarkkinamallista: Valmiita ratkaisuja ei muista maista löydy

Vientivetoinen palkanmuodostusmalli on yksi tapa koordinoida eri alojen työehtosopimusneuvotteluita, ja Ruotsissa tällaista mallia on noudatettu vuodesta 1997.

Etlan Erikoisartikkelin mukaan Suomen uutta työmarkkinamallia tulisi tarkastella kokonaisuutena ja pyrkiä löytämään malli, joka sopii suomalaiseen kontekstiin.

– Virikkeitä voi ottaa muualta, mutta valmiita ratkaisuja ei muista maista löydy, kirjoittaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen.

Työnantajajärjestöt kutsuivat 16.11. palkansaajajärjestöt neuvotteluihin vientivetoisen työmarkkinamallin kehittämiseksi. Neuvottelukutsun taustalla on hallitusohjelman kirjaus, jossa todetaan, että:

”Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi hallitus vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia. Laissa työriitojen sovittelusta säädetään, että palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella. Hallitus selvittää keinoja, joilla voidaan ennaltaehkäistä työtaisteluja ja edistää vapaaehtoista sovittelua.”

Työministeri Arto Satonen (kok.) esitti 8.11. järjestetyssä seminaarissa, että hallitus harkitsee uudestaan tämän lainsäädäntökokonaisuuden edistämistä, jos työmarkkinajärjestöt voivat esittää uskottavan vaihtoehdon, jolla pyritään samaan lopputulokseen.

Keskustelua uudesta työmarkkinamallista on käyty Suomessa aika ajoin viimeisen viidentoista vuoden aikana.

Millä vientivetoista mallia perustellaan?

Vientivetoinen palkanmuodostusmalli on tapa koordinoida eri alojen työehtosopimusneuvotteluita. Koordinaatiolla pyritään varmistamaan, että palkankorotusten taso on linjassa esimerkiksi tuottavuuskasvun ja kilpailijamaiden työvoimakustannusten kasvun kanssa.

Tavoitteena on siis estää työvoimakustannusten liiallista nousua ja eri alojen välistä palkkakilpailua.

Ruotsissa tällaista mallia on noudatettu vuodesta 1997, Tanskassa 1990-luvun alusta ja Norjassa 2000-luvun alusta. Kaikissa näissä maissa järjestelmä on syntynyt työmarkkinajärjestöjen neuvottelemana, ja sitä tukemaan on luotu erilaisia instituutiota.

Mitkä ovat vientivetoisen mallin haasteet ja miten niihin Ruotsissa on vastattu?

Keskeinen mallineuvotteluihin liittyvä haaste on, miten siihen saadaan kaikki työmarkkinaosapuolet sitoutumaan. Malli, jossa kansainväliselle kilpailulle avoin sektori määrittelee palkankorotusten tason, ei ole välttämättä kaikkien ammattiliittojen tai työnantajajärjestöjen etujen mukainen joka neuvottelukierroksella.

Ajatuksena on kuitenkin se, että pitkällä aikavälillä järjestelmä tuottaa kaikille osapuolille paremman lopputuloksen kuin koordinoimattomat neuvottelut.

Ei ole aivan selvää, miksi Ruotsissa eri osapuolet ovat sitoutuneet vientivetoiseen järjestelmään. Osin tämä selittynee Kauhasen mukaan yhteisellä käsityksellä siitä, että koordinoimaton järjestelmä voi johtaa heikkoon reaalipalkkakehitykseen ja julkisen talouden ongelmiin.

Ruotsissa 1980-luvulla alojen välinen palkkakilpailu johti korkeisiin nimelliskorotuksiin, mutta myös korkeaan inflaatioon. Reaalipalkkakorotukset jäivät useana vuonna negatiivisiksi huolimatta korkeista nimelliskorotuksista.

Sitoutumista helpottaa myös epämuodollinen koordinaatio neuvotteluiden aikana. Viennin sopimusta neuvotellessa neuvottelijat ovat yhteydessä muihin työmarkkinajärjestöihin. Yhteydenpidolla pyritään varmistamaan se, että palkankorotusten taso, ”märket”, on laajasti hyväksyttävällä tasolla.

Käytännössä sitoutuminen näkyy siten, että osa sopimusaloista on kirjannut omiin neuvottelusopimuksiinsa, että palkkaratkaisuissa seurataan viennin linjaa. Kaikki alat eivät kuitenkaan ole tehneet näin, ja siksi mallin toiminta edellyttää sitä tukevia instituutioita.

Toinen keskeinen vientivetoisen mallin haaste Kauhasen mukaan on se, miten sen puitteissa voidaan muuttaa eri alojen välisiä palkkaeroja tai huomioida eri alojen erityispiirteitä. Kysymyksen ratkaisu on olennaisessa roolissa, jotta eri alat voivat sitoutua vientivetoiseen malliin.

Ruotsissa voidaan tietyillä edellytyksillä poiketa viennin palkkalinjasta, mutta se vaatii alan palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen yhteisymmärrystä. Joillain kierroksilla on myös haettu ratkaisua niin sanotuista numerottomista sopimuksista.

– Tämä tarkoittaa, että palkkaratkaisut tehdään kokonaan paikallisesti, usein yksilötasolla. Käytännössä kuitenkin näissäkin neuvotteluissa ”märket” ohjaa usein palkanmuodostusta, Kauhanen kirjoittaa.

Mitkä instituutiot tukevat Ruotsin palkkamallia?

Mallineuvottelujärjestelmä tarvitsee instituutioita, jotka tukevat sen toimintaa. Kirjallisuudessa on esitetty kaksi keskeistä seikkaa, jotka tukevat mallineuvotteluita.

Ensinnäkin, tarvitaan yhteinen tilannekuva palkka- ja tuottavuuskehityksestä sekä kotimaan että keskeisten kilpailijamaiden osalta. Mallineuvottelujärjestelmä edellyttää myös hyvin toimivaa sovittelujärjestelmää ja erityisesti sovittelujärjestelmän tukea päänavaajan linjalle.

– Pitää siis olla jokin menettely, jolla eri alat saadaan tarvittaessa painostettua päänavaajan linjan mukaiseen ratkaisuun, Kauhanen kirjoittaa.

Ruotsissa molempia näistä tehtävistä hoitaa Medlingsinstitutet. Se tuottaa laajasti tietoa ansiokehityksestä Ruotsissa, ja vuosiraportti käsittelee myös ansio-, tuottavuus-, työllisyys- ja inflaatiokehitystä Ruotsissa ja kilpailijamaissa. Tavoitteena on tuottaa riittävästi informaatiota neuvotteluihin.

Kauhasen mukaan olennaista ei ole, mikä taho informaatiota tuottaa, vaan se, että neuvotteluosapuolet pystyvät sitoutumaan yhteisten informaatiolähteiden käyttöön.

Medlingsinstitutetin tehtävänä on myös ylläpitää avoimen sektorin roolia palkankorotusten normin muodostamisessa.

– Käytännössä tämä tarkoittaa, että sovittelijoiden ehdotukset ovat tiukasti sidoksissa päänavaajan kustannustasoon. Tämä tähtää siihen, että eri osapuolet saadaan tarvittaessa painostettua päänavaajan linjan taakse. Ruotsissa kuitenkin vain harva työriita päätyy Medlingsintitutetiin, sillä sopimusaloilla on omat menettelynsä työriitojen ratkaisuun.

Mitä haasteita Ruotsissa koetaan olevan?

Ruotsissa työmarkkinajärjestöt ovat ylpeitä järjestelmästään, ja sen koetaan olevan kohtuullisen hyvin toimiva. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö järjestelmässä koettaisi olevan myös ongelmia.

Järjestelmä saa kritiikkiä vähäisestä palkkahajonnasta, vaikeudesta muuttaa eri alojen välisiä palkkasuhteita, heikosta kyvystä huomioida eri alojen välisiä eroja ja ”märketin” liian suuresta roolista myös niillä aloilla, joilla käytetään numerottomia sopimuksia.

– Haasteista huolimatta parempaakaan järjestelmää ei ole pystytty esittämään. Ruotsissa ovat hyvin muistissa 1980-luvun ongelmat, ja siihen nähden järjestelmä toimii hyvin, Kauhanen toteaa.

Löydetäänkö uudesta mallista sopu?

Suomessa työmarkkinakeskusjärjestöt julkaisivat vuonna 2016 lyhyen kannanoton Suomen mallista, jossa todettiin, että seuraavilla neuvottelukierroksilla palkankorotusten taso määräytyisi vientialojen kilpailukyvyn, julkisen talouden tasapainon, työllisyyden ja tuottavuuskehityksen perusteella.

Lisäksi todettiin, että käynnistettäisiin Suomen mallin tarkempi valmistelu ja että valtakunnansovittelijan tulisi tukea Suomen mallin toteutumista.

– Ainakin 2016 oli siis olemassa yhteisymmärrys siitä, että tämänkaltainen järjestelmä voisi toimia Suomessakin. Vuoden 2016 luonnos oli kuitenkin hyvin karkea, eikä jatkovalmistelussa päästy eteenpäin, Kauhanen huomauttaa.

Nyt on uusi yritys saada valmistelu käyntiin.

– Työmarkkinamallin osalta pitäisi ratkaista isoja kysymyksiä: Miten mallista saadaan sellainen, että kaikki osapuolet voivat siihen sitoutua? Miten eri alojen välisiä palkkaeroja voidaan tarvittaessa korjata? Minkälaisen informaation käyttöön voidaan sitoutua? Miten sovittelujärjestelmä rakennetaan tukemaan uutta mallia, Kauhanen listaa.

Toimiva järjestelmä muodostaa kokonaisuuden, jossa eri osat tukevat toisiaan. Tästä syystä työmarkkinamallia tulisi tarkastella kokonaisuutena ja pyrkiä löytämään uusi malli, joka sopii suomalaiseen kontekstiin. Virikkeitä voi ottaa muualta, mutta valmiita ratkaisuja ei muista maista löydy.

Aikaa neuvotteluille on vähän, sillä hallitus aikoo edetä hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti, jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse sopuun uudesta mallista ennen lausuntokierroksen loppua eli ennen tammikuun 8. päivää 2024.

– Jos tällä aikataululla saataisiin yhteisymmärrys keskeisistä uuden mallin vaatimista elementeistä, se olisi huomattava onnistuminen työmarkkinajärjestöiltä, Kauhanen toteaa.