Artikkelit: Työmarkkinat

Palkankorotukset sopimuskauden aikana ovat yhteensä 7,8 prosenttia.
Seuraavaksi odotetaan Teollisuusliiton päätöstä.
Osapuolten hallinnot käsittelevät neuvottelutulosta lauantaina.
Ekonomistin mukaan toistuvat työtaistelut eivät lisää yritysten investointihalukkuutta.
Reilun palkankorotuksen lisäksi ammattiliitto vaatii oikeutta kouluttautumiseen ja tarjoaa ratkaisuja työvoimapulaan.
Keskusjärjestö uskoo tempauksen edistävän lakon tavoitteita.
JHL sanoo tukevansa Teollisuusliiton työntekijöiden palkkaneuvotteluita.
Yrittäjien mukaan lakot syövät palkansaajien ostovoimaa.
Avoimien työpaikkojen määrä laski loppuvuonna 2024.
Vaikutukset asiakkaille ovat ketjujohtajan mukaan vähäisiä.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT valmistautuu vauhdittamaan tes-neuvotteluja.
Teollisuusliiton sopimusneuvotteluissa ei vieläkään ole näkyvissä sopimusta.
Työllisten määrä on viimeisten kahden vuoden aikana laskenut.
Yhtiön mukaan se saattaa työtaistelutoimien vuoksi joutua irtisanomaan kaukoliikenteen lentäjiä.
Saarroilla tuetaan ammattiliittojen mukaan Teollisuusliiton tes-neuvotteluja.
Tänä vuonna kesätyöpaikkoja on auki 800.
Tere Sammallahden mukaan ay-liike on unohtanut työntekijän edun.
PAMin lakko voisi toteutuessaan koskea noin 3000 myymälää.
Aiotaanko nyt tehdä samanlainen kevät kuin viime vuonna, kysyy Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja.
Tietoliikennekonserni DNA aloitti CV:ttömän rekrytoinnin vuonna 2020.
Hallituksen olisi arviointineuvoston mukaan tarkasteltava myös kielivaatimuksia.
Suurin osa suomalaisista työpaikoista ei koskaan päädy julkiseen hakuun.
Järjestön mukaan asumisen hintatason valtavat erot alueiden välillä luovat merkittävän esteen muuttoliikkeelle.
Työministeri Arto Satonen listaa blogikirjoituksessaan neljä syytä, joiden vuoksi tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa.
Teknologiateollisuuden työriidan sovittelu jatkuu keskiviikkona 29. tammikuuta.
Ruotsissa saatavuusharkinnasta luopuminen on tuonut mukanaan vakavia lieveilmiöitä.
Työntekijät eivät käsittele tiettyjen yritysten tavaroita ja lastia.
Työmarkkinajärjestöt näyttivät jälleen kerran sopimisen voimansa eläkesovussa, sanoo Arno Ahosniemi.
Aki Kangasharju kritisoi Sanna Marinin puheita nelipäiväisestä työviikosta.
Teollisuusliitto jätti perjantaina useita lakkovaroituksia.
Työtaistelutoimella pyritään vauhdittamaan Teollisuusliiton tes-neuvotteluja.
Juristin mukaan Saksan tapauksesta ei voida tehdä johtopäätöksiä Suomen osalta.
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellot on julistettu vauhdittamaan toimialakohtaisia tes-neuvotteluita.
Työmarkkinajohtajan mukaan lakoilla vaarannetaan työpaikkoja.
Teollisuusliiton lakkovaroitukset koskevat 50 yritystä.
Kenenkään palkka kunta-alalla ei laske, mutta osalla se nousee.