Artikkelit: F-35 hävittäjät

Maan puolustusministeriö ei pysty vielä määrittämään hankittavien F-35-koneiden tarkkaa lukumäärää.
Kansanedustaja painottaa, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa rakennetaan pitkällä linjalla ja harkitusti.
Puolustusvoimien entinen komentaja korostaa, että presidentti ei ole sama asia kuin Yhdysvallat.
Ex-ulkoministeri arvostelee Suomen ulkopolitiikkaa ja esittää hävittäjäkauppojen perumista.
Tähän mennessä toteutuneiden tappioiden vaikutus on noin 420 miljoonaa euroa.
Puolustusministerin mukaan Suomen kyky vastata uhkiin vahvistuu.
Suomalaisosasto aloitti syyskuussa koulutuksen Yhdysvalloissa.
Valmistaja julkaisi kuvia kootusta koneesta.
Lockheed Martinin kehittämän miehittämättömän siipikoneen prototyypin on määrä lentää kahden vuoden sisään.
Nato on päättänyt, että muut jäsenmaat osallistuvat Suomen uusien hävittäjätukikohtien kustannuksiin.
Viimeisin F-35-vahvistus on Britannian liittyminen mukaan.
Maan valtiontalouden tarkastusviraston raportti on karua luettavaa F-35-ohjelman toteutumisesta.
Mahdollista hankintaa pidetään takaiskuna eurooppalaiselle FCAS-hankkeelle.
Kenraali kehottaa laittamaan asiat oikeaan kontekstiin.
Nykyiset hävittäjät ovat edeltäjiään kyvykkäämpiä.
Jarmo Lindbergin mukaan lentokoneiden ostaja joutuu aina sitoutumaan tuottajamaan varuste- ja ohjelmistopäivityksiin.
Euroopassa tulee 2030-luvulla olemaan yli 700 kyseisen tyypin hävittäjää.
Hävittäjässä käytetään monia harvinaisia maametalleja.
Puolustusministerin mukaan hanke etenee suunnitellusti.
Parlamentin puolustusvaliokuntaa johtavan Rasmus Jarlovin mukaan asehankintojen tuki saatetaan liittää Grönlanti-vaatimuksiin.
Hornet-hankinnan yhteydessä esitettiin vastaavia väittämiä lamauttamisen mahdollisuudesta, kenraalimajuri Timo Herranen muistuttaa.
Markkinoilla ei ole maan puolustusministeriön mukaan toista vaihtoehtoa.
Suomeen tulevien hävittäjien moottorien kokoonpano- ja huoltohalli on harjakorkeudessa.
Kanada etsii korvaavia hävittäjiä eurooppalaisilta valmistajilta.
Puolustusministerin mukaan maailma on muuttunut.
Kenraalimajuri Jari Mikkonen oli 1990-luvulla ensimmäisten joukossa kouluttautumassa Hornet-hävittäjiin.
Alkukoulutuksessa saadaan tietoa siitä, miten uusia hävittäjiä käytetään ilmavoimien operoinnissa.
Charly Salonius-Pasternakin mukaan uusilla ohjuksilla voitaisiin iskeä strategisia kohteita vastaan hyvinkin nopeasti.