Artikkelit: Autot

Autoja vertaillessa ei kannata kiinnittää huomiota pelkkään hankintahintaan.
Työkalut maksavat yhteensä yli 119000 euroa.
Kuluvan vuoden alku on ollut uusien henkilöautojen ensirekisteröinneissä heikoin koko 2000-luvulla.
Vahingot voivat olla isoja auton tuunaajalle.
Autovarkaudet lisääntyvät usein kevättä ja kesää kohti mentäessä.
Autoliiton mukaan rengasrikkoja syntyy paljon pääsiäisen liikenteessä.
Myös muut Traficomin myöntämät kortit muuttuvat ulkoasultaan huhtikuussa.
Huonokuntoisten teiden lisääntyminen lisää ongelmia.
Kevät tuo liikenteeseen auringon, kurakelit ja peräkärryt.
Tieliikennelaki on tuonut pysäköinnin valvontaan yllättäviä haasteita.
Asfaltin paljastuessa lumen alta teillä sinkoilevat paitsi pikkukivet, myös renkaista irtoilevat nastat.
Suomalaisilla ovat aina olleet omat automerkkien suursuosikkinsa.
Myyjän velvollisuus on kertoa myymästään tuotteesta kaikki tiedossaan olevat seikat, jotka voivat vaikuttaa ostajan ostopäätökseen.
Kuluttajaneuvontaan tulleista yhteydenotoista suuri osa koskee käytettyjen autojen kauppaa.
Autoissa olevat 3G-verkkoa tiedonsiirtoon hyödyntävät etähallintasovellukset on suunniteltu aikana, jolloin vanhempien verkkosukupolvien elinkaari ei ole ollut tiedossa.
Pysäköintivirhemaksuissa on kymmenien eurojen eroja kaupungeittain.
Käyttövoimakustannukset ovat selvässä laskussa.
Tutkimuksen mukaan sähköautot kuluttavat renkaita nopeaan tahtiin.
Autoille ei myönnetä uusia vakuutuksia määräajan umpeutumisen jälkeen.
Autoilijoille on tarjolla ilmaisia tuulilasin kuntotarkastuksia pääsiäisenä.
Kylmä sää syö sähköauton toimintamatkaa ja pidentää latausaikoja, mikä voi lisätä latausruuhkia hiihtolomaliikenteessä.
Syinä olivat autojen sähköistyminen sekä polttomoottoriautojen päästötason lasku.
Myös käytetyt polttomoottoriautot tulevat menemään jatkossa kaupaksi.
Autojen ensirekisteröinnit vähenivät tammikuussa 11 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.
Pienikin vaurio akkukotelossa voi johtaa hylkäämiseen katsastuksessa ja kalliiseen korjaukseen.
Yhä useampi kiinteistö on luopumassa fyysisistä luvista.
Tuomo Kujalan mukaan autojen kojelaudat alkavat muistuttaa yhä enemmän älypuhelimia.
Raju pakkanen voi leikata auton toimintasädettä jopa 50 prosenttia.
Auton ikkunat on parempi puhdistaa jäästä oikeilla välineillä.
Autoala odottaa hallitukselta kierrätyspalkkiota ja vähäpäästöisten työsuhdeautojen verokannusteiden jatkoa.
Asiantuntijan mukaan lyhyt sulattaminen ja huono kuivaus voivat aiheuttaa paljon ongelmia ajoneuvolle.
Joulukuussa jo yli 60 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä.
Prisman johtajan mukaan lämmin pysäköintialue on poikkeuksellisen täynnä.
Jos akun kunto mietityttää, sen voi tarkastuttaa jo syksyllä huollon yhteydessä.
Elon Muskin johtama yhdysvaltalainen yritys toimitti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 484000 sähköautoa.
Uusia henkilöautoja rekisteröitiin vuonna 2023 yhteensä 87508 kappaletta.
Kylmä auton akku latautuu huonosti etenkin lyhyillä matkoilla.
Talvisesongin aikana kasvaa riski siihen, että tarvitset tiepalvelun apua.