Verkkouutiset

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Liikenneministeri HS:ssa: Polttomoottoriautot eivät tule katoamaan Suomesta koskaan

Ministeri Lulu Ranne suhtautuu epäilevästi ennusteisiin, joiden mukaan sähköautot tulevat korvaamaan perinteiset polttomoottoriautot.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän suhtautuu erittäin skeptisesti VTT:n raporttiin, jonka mukaan Suomessa olisi 700 000 ladattavaa autoa vuosikymmenen loppuun mennessä, eli noin viidennes koko autokannasta.

–  Kaikenlaisia vaihtoehtoja tulee, mutta näköpiirissä ei ole semmoista, että me oltaisiin täysin ilman fossiilisia. Me ei pystytä tällä hetkellä varastoimaan valtavia määriä mitään muuta kuin fossiilisia polttoaineita. En lähtisi lyömään vetoa minkään käyttövoiman puolesta, mutta sen verran lyön, että meillä tulee olemaan polttomoottori forever.

Liikenne on merkittävä tulonlähde valtiontaloudelle, joka tuottaa noin neljä miljardia euroja verotuloja vuodessa. Tutkimusten mukaan sähkön yleistyminen voisi supistaa tätä pottia 1-1,5 miljardin euron verran, polttoaineiden ja päästöjen verotuksen muodostaessa keskeisen osan liikenteen verotusta. Tämän vuoksi esimerkiksi valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) onkin väläyttänyt sähköautojen verotuksen kiristämistä.

Hallituksen suunnittelema verotuksen isompi kokonaisuudistus on kuitenkin vielä kaukana konkreettisesta.

–  Mitä se käytännössä tarkoittaa, niin sitä me ei osata vielä sanoa. Siitä on yhteisymmärrys, että emme halua kurittaa liikennettä enempää. Pitää katsoa ostovoimaa, pitää katsoa kilpailukykyä.

Ranne kannattakin teknologianeutraaliutta huolimatta epäilevästä suhtautumisesta sähköön: Hänen mukaansa päätökset tulisi tehdä ajattelematta, miten auto liikkuu. Radikaaleja uusia toimia kuten ajettuun matkaan suhteutuvaa kilometriveroa hän ei kuitenkaan kannata.

– Ei tule, sitä en lähde viemään eteenpäin. Minä uskon, että myös virkamiehillä on se ymmärrys, että se ei ole kauhean käyttökelpoinen ratkaisu tässä maassa.

Käyttövoimien verotuksen kanssa näpertelyn sijaan Ranne painottaakin Suomen kilpailukyvyn kehittämistä myös logistiikassa ja maantiekuljetuksissa.

– Taloutemme ja kilpailukykymme on lähtökohtaisesti kökkö verrattuna muihin maihin. Vaikka veroissa tuleekin tämmöinen tilanne, että haetaan tasapainoa, niin meidän maantiekuljetusten pitää olla keskiössä. Siihen täytyy löytyä rahaa.

Samanaikaisesti kuitenkin myös merkittävä kilpailuvaltti on infrastruktuuri, jolla alkaa olla Suomessa jo merkittävästi korjausvelkaa. Rapautuvia maantiereittejä onkin suomessa jo lähes 2,5 miljardin euron edestä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)