Energiakonserni Fortum on sopinut myyvänsä Norjan sähkönsiirtoliiketoimintansa energiayhtiö Hafslundille ja Norjan lämpöliiketoimintansa iCON Infrastructure Partners -rahastolle.
Yli 5 000:een vastaukseen perustuva ruotsalaisgallup kertoo, että useilla pankeilla, puhelinoperaattoreilla, energiayhtiöillä ja halpalentoyrityksillä riittää työsarkaa maineensa kohentamisessa. Ruotsin vihatuin yritys on maan suurin pankki Nordea.
Jos Suomen työehtojärjestelmän velvoittavuutta lievennettäisiin, yritykset pärjäisivät paremmin kilpailussa, säilyttäisivät työpaikat ja työllistäisivät jopa lisää, katsoo Suomen Yrittäjät.
Ulosoton erikoisperintä saavutti viime vuonna varsin hyvän tuloksen: velkojille tilitettiin noin 39,2 miljoonaa euroa, kun vastaava tulos vuotta aiemmin oli noin 12,1 miljoonaa euroa.
Infra-alalle tarvitaan radikaaleja muutoksia, todetaan Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja Tampereen ammattikorkeakoulun kartoituksessa alan tulevaisuudesta.
Suomella on hyvät mahdollisuudet yltää reippaaseen talouskasvuun myös tulevaisuudessa, vaikka teolliset työpaikat vähenevät ja talous muuttuu palveluvaltaiseksi.
STTK:laisen Ammattiliitto Pron työmarkkinatutkimuksen mukaan toimihenkilöiden kokema työelämän kokonaistyytyväisyys on laskenut selvästi edellisvuoteen verrattuna.
Amerikkalainen liikemies Doug Rauch aikoo avata Bostonissa ensi vuoden alussa myymälän ja ravintolan, joissa kaupataan päiväyksen ohittanutta ruokaa. Kyseessä on vastaveto ruoan tuhlaukselle.
Finnairin matkustajaliikenteen yksikkötuotto eli asiakaskohtainen lipputuotto tarjotulta henkilökilometriltä laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Sähköverkonhaltijoilla ja sähkön vähittäismyyjillä ei ole sähkömarkkinalakiin perustuvaa velvollisuutta tarjota asiakkailleen tasasuuruisiin maksueriin perustuvaa laskutusta.
Jos venäläinen energiajätti Gazprom sulkee Ukrainan läpi kulkevat kaasuputket, voi se olla suuri isku Euroopan energiansaannille, The Economist kertoo.
Viime vuoden lopun tietojen mukaan Suomen pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus on kokonaisuutena tarkastellen kohtuullisen hyvä. Suomen talouden näkymät kuitenkin ovat epävarmat ja kasvattavat finanssisektorin herkkyyttä negatiivisille muutoksille.
Valtioneuvoston kanslian (VNK) omistajaohjausyksikön Finnairista vastaavan finanssineuvoksen Jarmo Väisäsen mukaan suunnattu osakeanti olisi paras vaihtoehto järjestää yhtiölle osakeomistukseen perustuva kumppani.
Hallitus päätti torstaina 2014 talousarvion perusteella neljän miljoonan euron määrärahan myöntämisestä työllisyysperusteisiin investointeihin Satakunnassa, Pohjois-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa.
Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina ehdotuksen, jonka perusteella 98 prosenttia Ukrainasta tuotavien rauta-, teräs-, maatalous- ja koneteollisuuden tuotteiden tullimaksuista poistetaan.
Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina lakiehdotuksen, jossa määritetään enimmäismäärät maksuille, joita pankit perivät vähittäiskauppiailta asiakkaiden maksaessa ostoksensa pankki- tai luottokortilla.
Vienti supistuu ja tuonti kasvaa, Nordean kotimarkkinoista vastaava ekonomisti Pasi Sorjonen ennakoi Tullin maanantaina julkistettavia ulkomaankaupan helmikuun ennakkotietoja.
Kotimaisten pankkien rahoituskate oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 756 miljoonaa euroa. Kate kasvoi 13 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen.
llmarisen toimitusjohtajan Harri Sailaksen mukaan Venäjän viimeaikaisilla toimilla Ukrainassa voi olla kauaskantoisia vaikutuksia Venäjän houkuttelevuuteen sijoittajien silmissä.