Nordea: Helmikuun vientiluvuissa ei ole ”yhtään draamaa”

Tullin maanantaina julkaisemien ennakkotietojen mukaa ennakkotietojen mukaan viennin arvo oli pienin vuoden 2012 joulukuun jälkeen

– Surkeillaan aluksi ja tehdään se kunnolla. Unohdetaan kokonaan joulukuu 2012, koska se oli poikkeuksellisen huono muutamien erityistekijöiden vuoksi. Silloin huomaamme, että helmikuu 2014 oli itse asiassa heikoin vientikuukausi sitten elokuun 2010 – eli heikoin 3,5 vuoteen! Aika paha, ekonomisti Pasi Sorjonen kirjoittaa Nordean aamukatsauksessa.

Hänen mukaansa tämä johtopäätös on kuitenkin väärä, sillä tällaisissa vertailuissa on valtava ongelma. Helmikuu on lähes säännönmukaisesti vuoden heikoin vientikuukausi samaan tapaan kuin loppukevään ja loppusyksyn kuukaudet ovat parhaita.

– Puhdistamalla viennin kehityksestä tavanomainen kausivaihtelu havaitaan, että helmikuu ei ollutkaan umpisurkea.

Sorjosen mukaan vertailukelpoisella tavalla tarkasteltuna helmikuu oli aivan yhtä hyvä kuin aikaisemmat kuukaudet viimeksi kuluneen vuoden aikana. Huomionarvoista on sekin, että viennin trendi on ollut jo noin puoli vuotta nipin napin nouseva.

– Nordealle kahden prosentin vähennys oli siis aivan odotusten mukainen. Ei yhtään draamaa!

Mainos