Valtiolta piristysruiske yritystoiminnalle – neljä miljoonaa työllistäviin tiehankkeisiin

Hallitus päätti torstaina 2014 talousarvion perusteella neljän miljoonan euron määrärahan myöntämisestä työllisyysperusteisiin investointeihin Satakunnassa, Pohjois-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa.

Rahoitus kohdistetaan hankkeisiin, joilla parannetaan yritystoiminnan kehittymismahdollisuuksia äkillisen rakennemuutoksen ja lakkautettavien varuskuntien alueilla.

– Lakarin teollisuusalueen liittymän rakennustyöt Raumalla ja Hirvirannan liittymähanke Pohjois-Karjalassa ovat paikallisesti tärkeitä työllistäjiä vaikean työllisyystilanteen kanssa kamppaileville alueille, toteaa työministeri Lauri Ihalainen (sd.).

Raumalla rahoitus kohdentuu rakentumassa olevan Lakarin logistiikka- ja teollisuusalueen eritasoliittymään. Noin 800 000 euroa osoitetaan Pohjois-Karjalaan Hirvirannan tieliittymän järjestelyihin.

Luostarinkylän eritasoliittymä on mahdollistaa sen, että Rauma voi hyödyntää Lakarin logistiikka-alueelle tekemiään investointeja ja edistää alueen työllisyyttä ja elinkeinorakenteen kehittymistä sekä edesauttaa merkittävästi Rauman telakka-alueen kehittämistä.

Varsinais-Suomen rahoitus kohdistuu Kemiön saaren Örön sotilaslinnakkeen kunnostamiseen, joka mahdollistaa Örön saarelle yrittäjävetoista luontomatkailutoimintaa. Varsinais-Suomen ELY-keskus osoittaa lisäksi 1,8 miljoonaa euroa Salossa valtatie 52 perusparantamiseen.

Myönnetyn määrärahan arvioidut työllisyysvaikutukset ovat ELY-keskusten kartoituksen mukaan yhteensä 324 henkilötyövuotta, joista investointien pysyvien työllisyysvaikutusten osuus on 75 henkilötyövuotta ja rakennusaikaisten 249 henkilötyövuotta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset saavat myöntämisvaltuuksia seuraavasti: Satakunta 3 020 000, Pohjois-Karjala 800 000 ja Varsinais-Suomi 180 000.

Yhteensä 4 000 000.

Mainos