Fortumin Kuula Ylelle: Rakentaisimme mielellämme uuden ydinvoimalan

Fortum haluaisi rakentaa Loviisaan uuden ydinvoimalan, kertoo Yle Uutiset.

– Kyllä me hyvin mielellämme näemme, että Loviisassa ydinvoimapohjainen energiantuotanto jatkuu. Tekisimme mielellämme siellä sekä sähköä että kaukolämpöä pääkaupunkiseudulle, Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula sanoo Yle Uutisten haastattelussa.

Fortumin nykyisen Loviisassa olevan laitoksen kahden reaktorin käyttöikä päättyy ensi vuosikymmenen lopulla.

Fortumin mukaan Loviisaan pitäisi rakentaa kokonaan uudet myllyt vanhojen tilalle. Edellisellä ydinvoimalalupakierroksella luvat annettiin Fennovoimalle ja Teollisuuden Voimalle Fortumin jäädessä ilman lupaa.

– Se olisi uusi laitosyksikkö. Siellä olevaa infrastruktuuria pystyttäisiin hyödyntämään. Arvioidemme mukaan ykkösyksikkö on joka tapauksessa suljettu ennen kuin nopeimmalla aikataulullakaan sinne uusi ydinvoimalaitos voi syntyä, Kuula kertoo.

Voimayhtiöt odottelevat tällä hetkellä seuraavan hallituksen energialinjauksia. Nykyinen hallitus ei aio ottaa uusia ydinvoimalupia käsittelyyn.

Kuula sanoo, että Fortumkaan ei ole hylännyt ajatusta uudesta lupahakemuksesta.

Mainos