Artikkelit: -FI

Poliisin mukaan lain rikkojia tullaan varoittamaan tekstiviesteillä.
Kirjailija katsoo kyyditysten olevan venäläisen imperialismin kulmakivi.
Asiantuntija peräänkuuluttaa kasvurauhaa lasten ja nuorten aivoille.
Ukrainan pääesikunta kertoo hyökkääjän kärsineen lauantaina lähes 600 miehen tappiot.
Koko maassa tehdään vuosittain yhteensä noin 70 maksansiirtoa.
Sopimusten pituuden kerrotaan kolminkertaistuneen viimevuotisesta.
Kaupat haluavat profiloitua edullisiksi, kun kuluttajat pyrkivät säästämään ostoksissaan.
Eroavaisuudet erityisesti ilmasto- ja maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa vaikeuttavat porvarihallituksen syntyä.
Avustusjärjestön mukaan kyse on pakkosiirtämisestä.
Entinen pääministeri katsoo, että Suomen Nato-jäsenyys hyödyttää kaikkia.
Shakkimestarin mukaan sorto ja propaganda eivät kestä loputonta määrää vaikeuksia.
Suitsutettu HIMARS-heitin on saanut kilpailijan, jota aletaan pian valmistaa Euroopassa.
Google kehittelee älypuhelinten liikkeentunnistusta hyödyntävää varoitusjärjestelmää.
Kuka tahansa on nyt Natalia Antonovan mukaan vaarassa päätyä Kremlin panttivangiksi.
Venäläistutkijan mukaan oligarkkien vaikutusvalta on rapistunut.
Venäjä on sodan aikana iskenyt Ukrainan energialaitoksiin yli 1 200 kertaa.
Peking ei toivo Euroopan seuraavan Yhdysvaltain kiristynyttä Kiina-politiikkaa.
Aluevaltuutettujen Marja Ahavan ja Sirpa Siru Kauppisen mukaan terveysjärjestelmä ei toimi suurista kustannuksista huolimatta.
Ainutlaatuiset sijainnit kiinnostavat ostajia viisinumeroisellakin neliöhinnalla.
Alueelle on kaivettu yli seitsemän kilometriä juoksuhautoja.
Pysyvästä omalääkäristä olisi hyötyä, toteaa HUS-yhtymän diagnostiikkajohtaja.
Ilman viranomaishyväksyntää vietiin muun muassa sotateollisuudessa käytettävää elektroniikkaa.
Vihreän konkarin mukaan puolueen perusviesti koetaan usein syyllistävänä.
Uudessa moottorissa hyötysuhde paranisi ja polttoaineiden käyttö monipuolistuisi.
Suomen koripallotähti teki sen, mitä Venäjän NHL-tähdet eivät.
Ydinvoiman loppusijoituksesta toivotaan faktapohjaista keskustelua.
Jatkosodan alussa suomalaissotilas ampui puna-armeijan suomenkielisen kapteenin.
Singaporen-jalostamon laajennus kaksinkertaisti yhtiön uusiutuvien tuotteiden tuotantokapasiteetin.
Hinnat alkavat lähteä nousuun ensi vuonna, mutta uutta hintahuippua pitää odottaa.
Myös valtiollisten medioiden vuonna 2020 asetetut rajoitukset on purettu.
Moni vaikuttaja uskoo keskustan jäävän nyt oppositioon.
Asiantuntijan mukaan demilitarisaatiosopimuksen purkaminen helpottaisi Ahvenanmaan puolustamista.
Hyvinvointiyhteiskuntaa voi säilyttää ilman vahvaa työyhteiskuntaa, sanoo Juhana Vartiainen.
Uudet rokotteet voisivat pelastaa jopa miljoonia ihmishenkiä, uskovat asiantuntijat.
Filippiineillä kunnioitetaan pääsiäisperinteitä hengenvaarallisella tavalla ja tuhannet ihmiset kerääntyvät todistamaan, kuinka ihmiset ristiinnaulitaan.
Harjoituksesta ilmoitettiin vain päiviä Taiwanin presidentin Yhdysvaltain-vierailun jälkeen.
Vanhempien tulisi seurata, missä seurassa nuoret liikkuvat ja mitä some-kanavia he käyttävät.
Kokoomuksen linja vetosi äänestäjiin, professori arvioi.
Venäjä syyttää länsimaita halveksuvasta suhtautumisesta sen huoliin.