Verkkouutiset

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

IL: Pekka Toverin mukaan demilitarisaation purkaminen olisi viesti Venäjälle

Asiantuntijan mukaan demilitarisaatiosopimuksen purkaminen helpottaisi Ahvenanmaan puolustamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vastikään kansanedustajaksi valittu, kenraalimajuri evp Pekka Toveri toteaa Iltalehden haastattelussa, että pysyville joukoille ei ole jatkossakaan rauhan aikana tarvetta Ahvenanmaalla.

Toverin mukaan Ahvenanmaa on kuitenkin elintärkeä ja keskeinen alue Suomelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– 80-90 prosenttia kaupastamme kulkee läntisiä meriteitä pitkin ja menee siitä Ahvenanmaan edustalta. Lisäksi alueella on muun muassa tietoliikennekaapeleita ja muita kriittisiä toimintoja, Toveri sanoo.

Ahvenanmaan demilitarisointisopimuksen purkaminen olisi Suomelle kuitenkin eduksi, sillä lähtökohdat saariryhmän puolustamiseen paranisivat.

– Venäjä on nyt osoittanut käytöksellään, että se on täällä Euroopassa aggressori, joka hyökkäilee naapureidensa kimppuun. Sopimuksen purkaminen olisi selkeä signaali ja viesti Venäjälle siitä, mitä seurauksia sen sotatoimilla naapurimaita kohtaan on, Toveri kertoo Iltalehdelle.

Vuonna 1940 Neuvostoliiton vaatimuksesta perustettu Venäjän konsulaatti sijaitsee Maarianhaminassa edelleen. Konsulaatti valvoo Ahvenanmaan demilitarisaatiosopimuksen noudattamista. Talvisodan jälkimainingeissa Suomen oli pakko suostua itänaapurinsa vaatimukseen.

– Kyllähän se on aika lailla ajastaan jäljessä oleva sopimus, kun toinen sopijaosapuolikin on lakannut olemasta Venäjän federaation korvattua Neuvostoliiton, Toveri toteaa.

Toveri ei kuitenkaan usko, että Ahvenanmaa tulee olemaan Natolle kynnyskysymys. Demilitarisointisopimus tulisi kuitenkin purkaa, jotta Puolustusvoimat voisivat tarvittaessa lisätä läsnäoloaan alueella ilman erillisiä päätöksiä. Tällä hetkellä Ahvenanmaan turvallisuudesta vastaa merivartiosto.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)