Artikkelit: -FI

Tietyt Pyrex-kuviokulhot ovat nousseet yllättävän suureen arvoon keräilijöiden silmissä.
Antti Häkkäsen mukaan Yhdysvallat haluaa ripeitä muutoksia vahvuuksiinsa Euroopassa.
Poliisin tietoon on touko-kesäkuun aikana tullut kuusi tapausta.
Vika ei ole anturissa vaan siinä, mihin se on autossa sijoitettu.
Harri Ohra-ahon mukaan Iran pyrkii maksoimaan neuvotteluvoimaansa.
Arviot karkureiden määrästä liikkuvat jopa sadoissa tuhansissa.
Ministeriksi valitun sijaan kansanedustajaksi nousisi vaaleissa varalle valittu.
Korvaavien lennokkien löytäminen voi olla vaikeaa.
THL:n mukaan etenkin 20–24-vuotiaiden raskaudenkeskeytykset ovat olleet jo jonkin aikaa kasvussa.
Merenpohjalla on kokeiltu hajautettuun akustiseen havainnointiin perustuvaa menetelmää.
Sota-ajan kuvat siirtyivät osaksi Kuva- ja mediapankkia.
Lahjoitus vahvistaa kykyä tuottaa tutkittua tietoa drooniteknologiasta.
Petteri Orpo nosti Suomen intohimon ralliautoiluun parrasvaloihin.
Puolan puolustusministerin mukaan "on rajoja, joita ei saa ylittää".
Amiraalin mukaan länsi aseisti Ukrainaa liian hitaasti.
Henri Vanhanen kiteyttää, mitä tilanne merkitsee Suomelle.
Suomi hakee neuvoston vaihtuvaksi jäseneksi kaudelle 2029–2030.
Kimmo Kohvakan mukaan toiminnan häiriötilanteissa pitäisi olla mahdollisimman selvää jo ennalta.
Euroopassa keskusten määrä pitäisi jopa kolminkertaistaa lähitulevaisuudessa.
Kokoomusjohtajan mukaan kaikkiin menonlisäyksiin suhtaudutaan pidättyväisesti.
Presidentti kiittää Ukrainan joukkoja niiden tarkkuudesta.
Linjapuheessaan kokoomuksen puheenjohtaja sanoi, että Suomen tulevaisuuden perusta on nyt laitettu kuntoon.
Aloitteet turkistarhauksen lopettamisesta ja alasajosta eivät menneet läpi puoluekokouksessa.
Yhdessä Pohjoismaat muodostaisivat maailman 12. suurimman talouden.
Kansanedustajan mukaan uhkat eivät katoa sillä, että niiden vaatimat ratkaisut päätetään torjua.
Varapuheenjohtajaehdokkaan mukaan Suomeen on rakennettu jo artikla vitosen alainen joukkorakenne.
Yhdysvaltain joukot ovat iskeneet iranilaisiin lennokkeihin ja tutka-asemiin.
RKP:n puheenjohtaja korosti linjapuheessaan panostuksia koulutukseen.
Odotettavissa on rankkasateita, ukkosia ja kovia tuulenpuuskia.
Puoluejohtaja kuvaili kokoomusta vahvaksi kansanliikkeeksi.
Keskustan tavoitteena on kansalaisten vapauden ja isänmaan itsenäisyyden turvaaminen.
Kansanedustajan mukaan tavoitteena ovat edelleen sodan alkuperäiset päämäärät.
Kansanedustaja muistelee Mannerheimin ratsastajapatsaiden historiaa.
Kreml voi hyödyntää vastaavaa uhkailua esittämällä oman retoriikkansa maltillisena ja rationaalisena.
Puolueen varapuheenjohtajat valitaan sunnuntaina.
Kotimaisen varhaisperunan satokausi on käynnissä.
Varapuheenjohtajaehdokas Janne Jukkola yllättää kehumalla kokoomuksen maatalouspolitiikkaa.
Tyypillisesti kohtaus iskee ukkovarpaan tyveen.
Varapuheenjohtajaehdokas Sari Rautio korostaa, että talous ei ole päämäärä vaan väline.