Puolustusministeri Ylelle: Tästä on muodostumassa merkittävä lisähaaste

Antti Häkkäsen mukaan Yhdysvallat haluaa ripeitä muutoksia vahvuuksiinsa Euroopassa.
Saksan merivoimien sotilaita harjoittelemassa Suomessa toukokuussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Saksan merivoimien sotilaita harjoittelemassa Suomessa toukokuussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Yhdysvallat ilmoitti toukokuussa aikovansa vähentää sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa. Lopullisista ratkaisuista ei ole tiedotettu ja keskustelut Naton sisällä jatkuvat, mutta Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kiinnittää Ylen haastattelussa erityistä huomiota kriisiajan sotilaallisen tuen mahdolliseen vähenemiseen.

Muun muassa Financial Times uutisoi tällä viikolla Yhdysvaltojen suunnittelevan joukkojen ja kaluston poisvetämistä Naton nopean toiminnan joukkopoolista. Ylelle Häkkänen sanoo Yhdysvaltojen haluavan edetä asiassa ”ripeästi”.

Puolustusministerin mukaan kriisiajan sotilaallisen tuen vähenemisestä on muodostumassa Euroopalle ”merkittävä lisähaaste”. Yhdysvaltalaispanoksen väheneminen nopean toiminnan joukoissa kasvattaa eurooppalaisten ”kuormaa”, vaikka Häkkänen toteaakin Yhdysvaltojen pysyvän Natossa ja yhdysvaltalaisten ydinaseiden säilyvän Euroopassa.

Eurooppa peräänkuuluttaa yhdysvaltalaisilta nyt kärsivällisyyttä sen ottaessa kriisiajan valmiudessa suurempaa roolia. Suomi on keskusteluissa korostanut, ettei Naton puolustuskykyyn saa syntyä aukkoja, Häkkänen kertoo.

Venäjän Helsingin-suurlähetystön mukaan Moskova pitää kehitystä Venäjään kohdistuvana vastakkainasetteluna.
Pasi Patokallio ei ymmärrä Timo Vihavaisen näkemyksiä Nato-jäsenyyden ja itärajan sulun haitoista.
Henri Vanhasen mukaan Venäjälle on avautumassa vaarallinen ikkuna.
Mainos