Artikkelit: Kotimaa

Mahdollinen rikosepäily liittyy Supon entisen työntekijän sivutoimeen.
Espoon Tapiolan työmaa-alueen tukirakenteet ja palkit ovat ehjiä.
Juhana Vartiaisen mukaan kiinteistön vapautuminen vankilakäytöstä on Helsingille suuri mahdollisuus.
Sillalla oli putoamishetkellä 45 ihmistä. Yksikään loukkaantuneista ei ole hengenvaarassa.
Tutkijoiden mukaan tulos kyseenalaistaa joukkoistettujen verkkokyselyjen luotettavuuden.
Otkes aloitti tutkinnan Espoon onnettomuudesta.
Turmassa loukkaantui 24 koululaisen ryhmä Espoon Tapiolassa.
Pahimmillaan kyyn purema voi johtaa lemmikin kuolemaan.
Tilapäisen kävelysillan romahduksessa loukkaantui useita nuoria Espoossa.
Kansanedustajan mukaan puolue haluaa neuvotella neuvottelupöydissä eikä median kautta.
Säätytalon neuvotteluissa kuultiin keskiviikkona kaikkiaan 171:tä asiantuntijaa.
Tasavallan presidentti toteaa, että Espoon onnettomuusuutinen pysäytti.
Yleisradion rahoitukseen suunnitellut muutokset eivät olisi leikkaus vaan amputaatio, arvioi Oras Tynkkynen.
Kävelysillan romahduksessa loukkaantuneita hoidetaan neljässä HUSin sairaalassa.
Lausunnolla oleva lakimuutos kieltäisi nikotiinipussien myynnin ja rajoittaisi niiden maahantuontia. Markkinoilla olevien pussien nikotiinipitoisuus on usein korkeampi kuin tupakkanuuskan.
Elinvoimaiselle yhteiskunnalle on kirjoittajan mukaan paljon muitakin tavoitteita kuin ilmastonmuutoksen torjuminen.
Edessä on valtava urakka, kokoomusedustaja kirjoittaa.
SAK:laiset luottamushenkilöt ovat tyytyväisiä paikallisen sopimisen nykymalliin.
20 astetta voi ylittyä Lapissakin.
Tilanne on vaikein muuttotappiokunnilla.
Auringossa kimalteleva keijupöly tunkeutuu sieraimiin, silmiin ja suuhun.
Huonokuntoisesta tiestä voi irrota hiekkapölyä tai kiviä, jotka hajottavat tuulilaseja.
Hallituksen muodostajan mukaan tilanne lisää vaikeuskerrointa hallitusneuvotteluissa selvästi.
Selkeästi suurin meno-osuus oli ikääntyneiden toimeentulon turva ja palvelut.
Puolustusministeri perustelee päätöstään perhesyillä.
Maakunnista työttömyys on korkeinta tällä hetkellä Etelä-Karjalassa.
Yleisimmät tapauksiin liittyvät rikosnimikkeet ovat pahoinpitely, laiton uhkaus ja kunnianloukkaus.
Käytännössä kyse on henkilöistä, jotka ovat muuttaneet pois Suomesta, mutta eivät tehneet maastamuuttoilmoitusta.
Eniten avoimia paikkoja on ravintola-alalla ja kaupan alalla.
Tie talouden pelastamiseen ei kirjoittajan mukaan ole helppo tai yksinkertainen.
Ennakkovaroitusjärjestelmä on tarkoitettu ehkäisemään muun muassa räjäytysten kaltaisia sabotaaseja.
Kaikki valtion menokulut käydään läpi, mutta koulutus, turvallisuus ja eläkkeet ovat sopeutustoimien ulkopuolella.
Digi- ja väestötietoviraston mukaan yhä useammalla 40-vuotiaalla on tarve miettiä edunvalvontaa.
Jarno Limnéllin mukaan Vladimir Putinin on nyt pakko kääntää tappiokierre kaikin keinoin.
Poliisin mukaan liikenneturvallisuus perustuu pitkälti ennakointiin.
Mikäli syötyjen makeisten jälkeen ilmenee oireita, tulee ottaa yhteys lääkäriin.
Uuden kansanedustajan Mari Kaunistolan mukaan jokainen narkomaani katuu ensi kokeiluaan.
Noora Fagerström pitää yrittäjyyttä kärkiteemanaan politiikassa.
Euroopan osaamisen teemavuoden painotuksia ovat osaamisen tunnistaminen sekä osaavan työvoiman saatavuus.
Sunnuntaina maastopalovaroitusta ennakoidaan lähes koko maahan.