Kansanedustaja Aila Paloniemen (kesk.) mielestä hallitusherrat ja -rouvat puhuvat, mutta eivät tee. Tämä koskee hänen mukaansa kaikkien hallituspuolueiden, mutta etenkin SDP:n ministereitä.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatovin (sd.) mielestä sosiaaliturvan vastikkeellisuuden lisäämisen voisi aloittaa varmistamalla, että jokainen toimeentulotukiasiakas käy sosiaalityöntekijän vastaanotolla.
Pelisäännöt, lakisääteiset ja elinkeinoelämän omat sisäiset normit, on saatava ajan tasalle, vaatii eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.).
Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa (kok.) mielestä on suuri pettymys, että hallituksen ensi vuotta koskevasta budjettiesityksestä puuttuvat taas kerran päihdeäitien hoidon turvaavat rahat.
Työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Martti Myllylä toteaa Sunnuntaisuomalaisessa, ettei työuria kannattaisi pidentää julkisella puolella vaan vain yksityissektorilla.
Yritysten hallituksissa pieni piiri tekee päätöksiä toisiaan koskien. Miksi jokaisen osakkeenomistajan oikeuksiin ei kuuluisi myös tähän kokoaan suurempaan asiaan vaikuttaminen?
Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) torjuu Antti Rantakankaan (kesk.) esittämän pääministeri Jyrki Kataiseen (kok.) kohdistuneen kritiikin.
Peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) mukaan hyvinvointiyhteiskunnan vieminen turvallisesti ja oikeudenmukaisesti tuleville vuosikymmenille vaatii myös rakenteellisia uudistuksia. Hän myös peräsi keskustelua perheväkivallasta.
Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas kiirehti tuoreeltaan lyttäämään pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) esiintymisen Ylen Ykkösaamun haastattelussa.
Lupahakemukset hylännyt viranomainen on vuosikausia halunnut huoltoaseman sulkemista. Uuden tutkimuksen perusteella perustelut eivät olekaan olleet päteviä.
Säännöllinen ateriarytmi suojaa nuoria lihomiselta, osoittaa tuore väitöstutkimus. Perinnöllisesti lihomiselle alttiimmillakaan paino ei nouse enempää kuin muilla, kun päivään kuuluu viisi säännöllistä ateriaa.
Runsaasti voita käyttävillä miehillä havaittiin Itä-Suomen yliopiston tuoreessa tutkimuksessa 65 prosenttia suurempi riski saada sydäninfarkti kuin niillä, jotka käyttivät voita vain vähän tai eivät ollenkaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Arto Satonen ja Outi Mäkelä haluavat lisäpanostuksia kuntakorvauksiin syyrialaispakolaisten kotouttamisen varmistamiseksi.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on yhteistyökykyinen sivistysporvari, jonka maltillisuus pitää hallitusta kasassa. Pääministerin ympärille ja lähipiiriin on kuitenkin pesiytynyt joukko oikeistolaisia räyhähenkiä, joille oma ideologia on sopimista tärkeämpää.
Ympäristöministeriön esittämän pakkausjätteitä koskevan asetusluonnoksen toteutuminen uhkaa vähentää Helsingin seudun ympäristöpalvelujen kierrätyspisteiden määrää nykyisestä.
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) muistuttaa kollegoitaan heidän myönteisistä kannoistaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin ennen vaaleja 2011.