Suomen Yrittäjät kysyi syyskuussa Kuntamarkkinoille osallistuneilta, mikä on sopiva määrä tehtäviä kunnille. Vastausvaihtoehdot olivat, että nykyinen määrä on sopiva, puolet pois sekä kolmantena tehtäviä ja velvoitteita on lisättävä. Vastauksia tuli lähes 600.
Vastaajista peräti 63 prosenttia vähentäisi kuntien tehtävät puoleen.
– Vaikka vastausvaihtoehdot olivat tarkoituksella ääripäissä, kyselyn vastauksista näkee selvästi, että kuntaväki on valmis karsimaan kuntien tehtäviä reilusti, sanoi Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala esitellessään kyselyn tuloksista Kauhajoella lauantaina.
Vastaajista 32 prosenttia piti nykyistä tehtävämäärää sopivana. Tehtäviä ja velvoitteita lisäisi vain neljä prosenttia vastaajista.
Joka syksy järjestettävillä kuntamarkkinoilla käy kuntien luottamushenkilöitä ja työntekijöitä sekä järjestöjen ja yritysten edustajia.
– Kuntaväen vastaukset kertovat sitä, että valmiutta hallituksen tavoitteen toteuttamiseen on. Nyt pitää pistää toimeksi ja löytää niitä tehtäviä, jotka eivät ole välttämättömiä, Kujala vaatii.
Hänen mukaansa hallituksen rakennepaketissaan linjaama tavoite miljardileikkauksesta tuskin edes riittää.
– Kuntien käyttömenot olivat jo vuonna 2011 peräti 42 miljardia euroa. Yksi miljardi siitä pois on vain rikka rokassa. Tarvitaan järeämpiä toimia, Kujala sanoi.
Hänen mielestään myös tarpeettoman tiukat henkilöstö- ja neliömitoitukset esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää käydä läpi.
– Ne nostavat palveluiden kustannuksia usein turhaan ja kaventavat yrityksien mahdollisuuksia osallistua palveluiden tuottamiseen.