Runsas voin käyttö lisää sydäninfarktin riskiä

Runsaasti voita käyttävillä miehillä havaittiin Itä-Suomen yliopiston tuoreessa tutkimuksessa 65 prosenttia suurempi riski saada sydäninfarkti kuin niillä, jotka käyttivät voita vain vähän tai eivät ollenkaan.

Riski kasvoi keskimäärin yli neljän prosenttiyksikön verran jokaista päivittäin syötyä kymmentä voigrammaa kohden. Seurantatutkimukseen osallistui miehiä, joilla ei ollut aiemmin todettu sydänsairauksia.

Moni on korvannut liian prosessoituina pitämiään margariineja luonnollisemmiksi kokemillaan voilla ja voi-kasviöljyseoksilla, ja muidenkin runsasrasvaisten maitotuotteiden suosio on kasvanut.

Voita käytettiin Suomessa 30 vuotta sitten noin 15 kiloa henkeä kohden vuodessa, ja kulutus laski alimmillaan noin 2,5 kiloon vuonna 2007. Sen jälkeen voin keskikulutus on lähes kaksinkertaistunut ja joidenkin suomalaisten voin käyttö saattaa jo hipoa huippuvuosien kulutusta.

Voin vaikutuksia selvittäneeseen tutkimukseen otettiin mukaan 1 981 miestä, joilla ei vuosina 1984–1989 todettu sydän- ja verisuonitauteja. Tutkittavien ruoankäyttö selvitettiin neljän peräkkäisen päivän ruokapäiväkirjan avulla ja tiedot sydäninfarkteista saatiin kansallisesta hoitoilmoitusrekisteristä.

Tutkittavat miehet olivat lähtötilanteessa keskimäärin 52-vuotiaita. Keskimääräinen seuranta-aika oli 16 vuotta ja sen aikana sydäninfarktiin sairastui 378 miestä.

Miehet jaettiin voin käytön perusteella neljänneksiin. Ylimpään neljännekseen kuuluvat käyttivät voita yli 50 grammaa vuorokaudessa. Heillä havaittiin 65 prosenttia suurempi sydäninfarktiriski kuin voinkäytöltään alimpaan neljännekseen kuuluvilla. Sydäninfarktiriski lisääntyi 4,3 prosenttiyksikköä jokaista kymmentä päivittäin käytettyä voigrammaa kohden.

Tämän tutkimuksen mukaan runsas voin käyttö lisää keski-ikäisten suomalaisten miesten sydäninfarktiriskiä. Voin käyttöä ei tarvitse lopettaa kokonaan, mutta on hyvä suosia pehmeitä kasvipohjaisia rasvoja ja välttää jatkuvaa runsasta voin käyttöä.

Tutkimus on julkaistu Suomen Lääkärilehdessä ja siitä uutisoi Itä-Suomen yliopisto.

Mainos