Nopea siirtyminen meren pinnasta Himalajalle on liikaa ihmisen fysiikalle – elimistö tarvitsee aikaa sopeutuakseen hengitysilman happipitoisuuden muutokseen. Veren happipitoisuuden ja sydämen sykevaihtelun seurannasta voi olla apua vuoristotaudin ehkäisemisessä.
Nopea siirtyminen merenpinnan tasolta 3 860 metrin korkeuteen Lhasaan aiheuttaa vuoristotaudin yli 80 prosentille ihmisistä. Yli kolmeentuhanteen metriin nousevista kiipeilijöistä vuoristotautiin sairastuu yli 40 prosenttia ja jo kahdessatuhannessa metrissä sairastuu neljännes.
Syy sairastumiseen on yleensä liian nopea nousu, jolloin elimistölle ei jää aikaa sopeutua vähähappiseen ilmaan. Sairaus voi edetä nopeasti henkeä uhkaavaksi, jos nousua oireista huolimatta jatketaan tai jos sopeutuminen ei jostain syystä onnistu.
Heikki Karinen halusi väitöskirjatyössään kehittää luotettavia, helppokäyttöisiä ja kenttäoloissakin toimivia menetelmiä vuoristotaudin oireiden tunnistamiseksi. Hän tarkasteli myös vuoristotaudin esiintyvyyttä suomalaisilla matkailijoilla Kilimanjarolla.
Tutkimusaineisto koottiin kyselytutkimuksena Kilimanjarolla sekä kenttämittauksin Denali, Shisha Pangma, Ulugh Muztagh, Island Peak ja Mount Everest -retkikuntien aikana 2001-2009.
Vuoristotautia esiintyi jopa 75 prosentilla Kilimanjaron suomalaismatkailijoista. Yli viidentuhannen metrin korkeudessa kiipeilevillä retkeilijöillä veren happipitoisuus – erityisesti rasituksen jälkeinen – laski merkittävästi ennen vuoristosairauden kliinisten oireiden ilmaantumista.
Sykevaihtelun selvät muutokset 2 400 metrin korkeudessa ennakoivat vuoristotaudin kehittymistä 2-5 vuorokautta myöhemmin, mikäli nousua jatkettiin ilman lepopäiviä.
– Vuoristotaudin hoito kenttäolosuhteissa on vaikeaa ja aikaa vievää – lääkehoidon mahdollisuudet ovat rajalliset ja potilaan evakuoiminen voi olla olosuhteista johtuen mahdotonta – joten on ensiarvoisen tärkeää ehkäistä sairastuminen. Veren happipitoisuuden päivittäinen seuraaminen sekä sykevaihtelun analysointi voivat auttaa erottamaan hyvin sopeutuvat kiipeilijät niistä, jotka myöhemmin voivat korkeammalla sairastua vuoristotautiin, Karinen toteaa ja painottaa:
– Vakavien ja jopa hengenvaarallisten ongelmien estämiseksi on tärkeää tiedostaa vuoristotaudin riski, seurata oireita aktiivisesti ja reagoida ajoissa – joko laskeutumalla tai ainakin keskeyttämällä nousu niin pitkäksi ajaksi, että elimistö ehtii sopeutua, hän sanoo.
LL Heikki Karisen väitöskirja Acute mountain sickness – prediction and treatment during climbing expeditions tarkastetaan perjantaina 27. syyskuuta Helsingin yliopistossa.