Peruspalveluministeri: Yhteiskunnan suurin häpeätahra on perheväkivalta

Peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) mukaan hyvinvointiyhteiskunnan vieminen turvallisesti ja oikeudenmukaisesti tuleville vuosikymmenille vaatii myös rakenteellisia uudistuksia. Hän myös peräsi keskustelua perheväkivallasta.

– Tässä samassa yhteydessä on pohdittava kuntien kykyä suoriutua monista tehtävistään kunnialla. Tämä tarkastelu on kuitenkin tehtävä vakavasti ja vastuullisesti, jotta tehtävien mahdollinen karsiminen ei johda kansalaisten epäoikeudenmukaiseen kohteluun ja näin uusiin ongelmiin, jopa kustannusten kasvuun, Susanna Huovinen totesi lauantaina Äänekoskella.

Peruspalveluministerin mukaan tähän saakka saavutetusta huolimatta haasteita riittää. Huovisen mukaan tarvitaan huolenpitoa ja hoivaa laajenevalle ikäihmisten joukolle, työhyvinvointia ja terveyspalveluja työikäisille, koulutusta ja kuntoutusta työelämän ulkopuolella oleville ja laadukkaita hyvinvointipalveluita lapsiperheille.

– Suomalaisen yhteiskunnan suurin häpeätahra on kuitenkin perheväkivalta, joka kohdistuu enimmäkseen naisiin ja lapsiin. Haluan haastaa suomalaisia laajasti keskustelemaan väkivallan vastenmielisestä ilmiöstä. Tämä usein yli sukupolvien ulottuva kierre on kerta kaikkiaan saatava poikki, vaati Huovinen.

Mainos