Artikkelit: Kotimaa

Väliaikaiseksi suunnitellun veron tarkoituksena oli kompensoida dieselin aiemmin halvempaa pumppuhintaa.
Pääministerin mukaan kuuluisan taulun teksti ei ollut hallitusneuvottelujen "tavoite tai reunaehto".
Lapin lennosto on julkaissut kuvia harjoituksesta.
Helmikuun viimeinen viikonloppu kuluu talvisessa säässä.
Kela on lähettänyt opiskelijoille maksumuistutuksen, johon on lisätty viiden euron kiinteä viivästymismaksu.
Noin joka toisesta epäilystä tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Venäjän laajamittaisen hyökkäyksen alkamisesta Ukrainaan tulee perjantaina vuosi.
Tapaamisessa keskustellaan muun muassa Suomen Nato-jäsenyydestä.
Kansanedustaja sanoo, että mikään syy ei ole riittävä jäädä sotaa käyvään maahan.
Sinuhe Wallinheimon mukaan seuraavan hallituksen tulee keskittyä kilpailun lisäämiseen.
Kokoomuksen ehdokkaista yli 95 prosenttia kertoo kannattavansa tuntuvia leikkauksia valtion velkaantumisen vähentämiseksi.
Lehden datadeskin esihenkilön mukaan yhden vastauksen merkitys lopputulokseen riippuu muista vastauksista.
Lahjoituksen hankinta-arvo uutena on noin miljoona euroa.
Säästöt edellyttävät kuitenkin asiantuntijoiden mukaan suuria muutoksia.
Kielto astuu voimaan maanantaina 27. helmikuuta.
Myös Gennadi Timtshenkon joukkojen on kerrottu syyllistyneen Ukrainassa järkyttäviin sotarikoksiin.
Etenkin eläkeläiset ja yrittäjät suhtautuvat sääntelyn purkamiseen myönteisesti.
Raivauspanssarivaunut sopivat etenkin mekanisoitujen joukkojen edistämiseen.
Tuen saajissa korostuvat nuoret, sillä heille on muita tiukemmat ehdot työttömyysturvassa.
Kokonaisuudessaan uuden apupaketin arvo on yli 160 miljoonaa euroa.
Kansanedustajan mukaan ansiotulojen veron kevennys vahvistaa ostovoimaa ja työhaluja.
Hakijoiden soveltuvuutta arvioidaan jatkossa enemmän kokonaisuutena.
Huoltovarmuuskeskuksen mukaan uusien uhkien keskellä huoltovarmuuden taso pitää määritellä uudelleen.
Liiton mukaan alkoholin päivittäistä käyttöä ei pidä arkipäiväistää eikä myyntipaikkojen määrää saa lisätä.
Vain reilu puolet suomalaisista kokee kotinsa kuvastavan heitä.
Kim Bergin mukaan kokoomuksen esittämät luvut tarkoittaisivat pahimmillaan tuhansien sote-ammattilaisten irtisanomista.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisten aiheiden lisäksi matkalla painottuu talous- ja teknologiayhteistyön tiivistäminen.
Suhdeluku on kasvanut 9,7 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Emmiliina Kujanpään mukaan työn verotusta pitää alentaa kaikissa tuloluokissa.
Ohjukset ostetaan yhteishankintana Ruotsin ja Britannian kanssa.
Sami Pakarinen esittää oman tulkintansa pääministeripuolueen linjauksista.
Hyvinvointialueiden menot ovat kasvamassa melkein seitsemällä miljardilla eurolla vuosikymmenen loppuun mennessä.
Osallistujille opetetaan talviolosuhteissa vaadittavia selviytymistaitoja.
Kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan kokeilu voisi kestää ainakin vaaleihin saakka.
Koko taloyhtiö eli kaikki osakkaat yhdessä ovat vastuussa taloyhtiölainasta.
Joukkojen sodan ajan tehtäviin kuuluu strategisten kohteiden suojaaminen, alueen valvonta ja vihollisten erikoisjoukkoja vastaan toimiminen.
Jokaiselle 18 vuotta täyttävälle voisi tulla käsky kutsuntoihin sukupuolesta riippumatta.
Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden hyvään tulevaisuuteen ja jokainen ikääntyvä arvokkaan vanhuuden.
Kulutusveromuutokset nostivat veroja lähes 800 miljoonalla eurolla.
Tekijänoikeuslain uudistus uhkaa tehdä ilmaiskanavista kannattamattomia, sanoo kansanedustaja.