Artikkelit: -FI

Kokoomuksen ryhmyrin mukaan Euroopan pitäisi hiljalleen alkaa ottaa enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan.
Näännytyssodassa ratkaisevaa eivät ole vallatut alueet, vaan voimavarat ja niiden riittävyys.
Älypuhelimessa pelkästä ICE-merkinnästä ei ole asiantuntijan mukaan mitään apua.
Suomen alkoholilainsäädäntö ihmetyttää ulkomaisia asiakkaita.
Entisen pääministerin mielestä Venäjän hyökkäys on täyttä typeryyttä.
Kiinnijäämisriskiä tulisi poliisin mukaan lisätä.
Venäläisen kenraalimajurin kerrotaan saaneen surmansa Hersonin alueella tehdyissä iskuissa.
Matti Sundbergin mukaan Suomi ei enää pärjää vertailussa muille Pohjoismaille.
Harva päätyy samaan merkkiin autoa vaihtaessaan.
Kansanedustajan mukaan päätökset perustuivat täysin väärään analyysiin Venäjästä.
Raptor-luokan laiva siirrettiin hätäkorjauksiin miehitetylle Krimin niemimaalle.
Huijarit kyselevät muun muassa tilinumeroa ja pankkitunnuksia.
Asiantuntijoiden huolena on aiemman rokotussuojan hiipuminen ajan myötä.
Fingridin toimitusjohtajan mukaan Olkiluoto 3-ydinvoimala on saatava pian käyttöön.
Ostaja aikoo kunnostaa vanhan koulurakennuksen majoituskäyttöön.
Koronaviruksen BA.2.75-kantaa on havaittu muun muassa Saksassa ja Intiassa.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä, vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona.
Miehityshallinnon edustaja vakuuttaa ”kansanäänestyksen” tulevan.
Armeijan käyvien naisten määrä halutaan everstin mukaan tuplata nykyisestä.
Poistuminen maasta edellyttää koronarajoitusten vuoksi esimerkiksi lääketieteellistä syytä.
René Nybergin mukaan enää ei ole paluuta entiseen.
Asiasta kannattaa lakimiehen mukaan sopia aina kirjallisesti.
Menetyksiä pidetään Venäjän kannalta kiusallisina.
Ensisijaiset kohteet olisivat olleet suuret kaupungit ja Yhdysvaltain sotilastukikohdat Euroopassa.
Turvallinen kotilatauspiste asennuksineen maksaa yleensä 1 000–2 000 euroa.
Venäjä yrittää korvata tappioitaan uusilla rekrytointihankkeilla.
Ostokäyttäytymisen muutos tarkoittaa useimmiten edullisempien tuotteiden valitsemista.
Pentagon kiistää Venäjän väitteet raketinheitinten tuhoamisesta.
Uusi epidemia-aalto on käynnissä eri puolilla maailmaa.
Pieniä kuluttajalennokkeja on käytetty laajamittaisesti puolustustaistelun tukena.
Venäläisiä upseereita voidaan ottaa kiinni esimerkiksi lomamatkan yhteydessä.
Sopimukset kattavat yhteensä viisi laitosta Havaijilla ja Kaliforniassa.
Viimeinen varautumisen muoto olisivat kiertävät sähkökatkot kansalaisille.
Euroopan terveysviranomaiset suosittelevat tehosterokotusten laajentamista.
Pia Kauman mukaan hyvinvointialueiden rahoitusvaje on hallituksen oma virhe.
Maakaasun toimitukset on katkaistu Nord Stream -putken huoltotöiden ajaksi.
Verkkolehti julkaisi listan Belgian karkottamista venäläisistä diplomaateista.
Li Anderssonin mukaan miljonääreihin kohdistuva vero olisi oikeudenmukainen.