Fortumille palautetta Uniper-kaupoista – “sitä laskua nyt maksetaan”

Kansanedustajan mukaan päätökset perustuivat täysin väärään analyysiin Venäjästä.
Energiayhtiö Fortumin pääkonttori Espoon Keilaniemessä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Energiayhtiö Fortumin pääkonttori Espoon Keilaniemessä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen arvostelee energiayhtiö Fortumin aiemman johdon toimintaa.

– Fortumin johto halusi myydä suomalaiset sähköverkot, jotta voi käyttää rahat tuottavammin. Ne rahat käytettiin investointeihin Venäjällä ja Uniperin ostoon, Satonen kirjoittaa Twitterissä.

Suomen valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia. Fortum omistaa 78 prosenttia saksalaisesta energiayhtiö Uniperista, joka on ajautunut vaikeuksiin venäläisen kaasun saatavuuden takia.

Saksan talousministeri Robert Habeck vaati lauantaina, että Fortumin pitäisi osallistua sen tytäryhtiön Uniperin pelastamiseen.

Energiayhtiö Fortum myi Suomen sähköverkkonsa Carunalle vuonna 2013. Yhtiö hankki osake-enemmistön saksalaisesta Uniperista vuonna 2019.

– Valitettavasti nuo päätökset perustuivat täysin väärään analyysiin Venäjästä ja sitä laskua nyt maksetaan, Satonen toteaa.

 

Tietynlaiset asunnot ovat nousseet asuntokaupan valopilkuksi.
Sivukulut voivat syödä asuntolainan kilpailuttamisesta saatavan hyödyn ja tehdä pankinvaihdosta jopa tappiollisen.
Pääministeri haluaa muutoksen EU-tasolla siihen, että venäläisille myönnetään yhä satoja tuhansia turistiviisumeja.
Mainos