Artikkelit: -FI

Asuntojen lyhytaikainen vuokraus on vähentänyt vanhakaupungin pysyvien asukkaiden määrää.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan kirkon oville oli laitettu naruja estämään poispääsy.
Pohjoisesta ei kannata matkustaa etelään tiistaina, kertoo Foreca.
Frans Timmermansin mukaan kukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiristä ei uskalla kertoa hänelle totuutta.
Saarivaltio aikoo nostaa puolustusbudjettinsa maailman kolmanneksi suurimmaksi.
Taliban esti naisten pääsyn korkeakoulutuksen piiriin, mikä herätti mielenosoituksia Afganistanissa.
Toimistoja on sytytetty runsaasti helmikuun jälkeen.
Asiantuntijat eivät ennakoi tämän vuoden kantaisia yllätyksiä ensi vuodelle.
Mahdolliset veronkorotukset iskisivät kilpailukykyyn, ostovoimaan ja työllisyyteen.
Metsäinen maasto ja kapeat tiet tukevat ukrainalaissotilaan mukaan alueen puolustajia.
Epidemian arvioidaan kiihtyvän entisestään lähiviikkoina.
Vladimir Putinin sanotaan olevan eristäytynyt ja vainoharhainen.
Pienistä toimista voi kertyä suuri säästö.
Myrskyn seurauksena 17 on vahvistettu kuolleen.
Lännellä ei ole tutkijan mielestä muuta vaihtoehtoa kuin varmistaa Ukrainan voitto.
Myös Vladimir Putin on puheessaan viitannut epäsuorasti oligarkkeihin.
Kiinankin kaltaisten valtioiden kanssa täytyy tulla toimeen, sanoo entinen pääministeri.
Ulkoministeriön ex-virkamiehen Kristiina Häikiön mukaan presidentti Mauno Koivisto ei olisi voinut lähteä tukemaan inkeriläisten vaatimuksia autonomiasta.
Vasemmistojohtajat ovat pärjänneet parhaiten politiikan imagokisassa. Keskustassa ja kokoomuksessa pystytään nykyistä parempaan.
Seuraavalla hallituksella tulee olla vahva ja kunnianhimoinen koulutuspoliittinen ohjelma, kirjoittaja toteaa.
Sairaaloiden ikkunoihin kerrotaan asennetun kaltereita estämään kevyesti haavoittuneiden pakenemista.
Parhaan suojan saa rokotteilla ja käyttämällä maskia ahtaissa sisätiloissa.
Kremlin väitetään suunnittelevan uutta iskua Ukrainan pohjoisrajalle.
Kun EU:ta alettiin rakentaa, suuri osa nykyisistä jäsenmaista eli yhä neuvostodiktatuurin ikeessä.
Jukka Ruususen mukaan säästämistä tulee kuitenkin jatkaa.
Välipäivistä on odotettavissa sateisia.
Kristi Raikin mukaan Venäjän intresseissä on lietsoa puheita tulitauosta, jotta maa voisi kerätä lisää voimia sodan jatkamiseen.
Ukrainalaisen mukaan Wagner-armeijan värväämät sotilaat ovat itsemurhataistelijoita.
Kansanedustaja ihmettelee tapaa, jolla sähkötuki valmisteltiin.
Sähkölaitteiden käytön ajastaminen ja elintapojen muuttaminen saivat jyväskyläläisen perheen sähkönkulutuksen laskuun.
Miljardivelalla toteutettava hanke on törmännyt ongelmiin.
Hyökkäyssota on Aleksandra Prokopenkon mukaan turmellut kaikki kasvun edellytykset.
Joulupukin Kuuma linja on jälleen virittänyt suomalaisia joulutunnelmaan.
Tykistöammusten huvennut määrä heikentää brittitiedustelun mukaan suuren mittakaavan hyökkäystoimien tehokkuutta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on arvostetun brittiasiantuntijan mukaan heikentänyt Moskova-Peking-akselia.
Tutkijan mukaan Peking voisi turvautua laaja-alaisen hyökkäyksen sijasta muihin keinoihin.
Osakesäästäjien toimitusjohtaja suosittelee Nestettä, Sampoa ja Kemiraa.
Myös Verkkouutiset toivottaa lukijoilleen rauhallista joulua.
Raakapuun hinnan nousu vaikuttaa myös polttopuun hintaan.