Artikkelit: -FI

Erikoisjoukkojen sotilaan mukaan pääkaupungissa hiiviskeli paljon epäilyttäviä ihmisiä.
Atte Kalevan mukaan Suomen on voitava puolustaa Ahvenanmaata sotilaallisesti.
Luokanopettajan mukaan kouluasiat ovat takuuvarma aihe saada hässäkkä aikaiseksi.
Tarjonnan kasvaessa asuntojen laadun merkitys on korostunut.
Kansanedustajan mukaan Suomessa on valtava pula työntekijöistä.
Pitkittyessään lakon vaikutukset voivat näkyä ruokakauppojen hyllyillä.
Suomi on kireän verotuksen ja heikkenevän huoltosuhteen pieni reunatalous.
Venäläisten tappiot jatkavat kasvuaan sodan vuosipäivän lähestyessä.
Jarno Limnéllin mukaan Ukraina tarvitsee sodan jälkeen myös henkistä tukea.
Vastaajista vain seitsemän prosenttia uskoi inhouse-yhtiöiden tuottavan säästöjä.
Tasavallan presidentti ihmettelee, ettei korkotason voimakas nousu ole poistanut ”huolettomuutta”.
Elintarviketeollisuusliitto kiirehtii sovun aikaansaamista ahtausalan työehtokiistaan ja lakkojen pikaista päättymistä.
Kreml pystyy lähettämään rintamalle tuhansia uusia sotilaita kovista tappioista huolimatta.
Venäjän presidentti on johdattanut maansa tuhoisaan sotaan Irakin pahamaineisen diktaattorin tavoin.
Meillä taitaa olla nenämme edessä hillittömän hallitsematon tunnepohjainen sotku.
Kansanedustajaehdokkaista kaksi kolmasosaa tukee mietojen viinien myynnin sallimista ruokakaupoissa.
Arto Satonen tyrmää SDP:n varapuheenjohtajan Matias Mäkysen ehdotuksen nelipäiväisestä työviikosta.
Vastauksissa korostuvat huoli taloudellisesta tilanteesta sekä sote-palveluiden saatavuudesta.
Entisen vakoojan mukaan Venäjän diktaattori ei kykene järkevään ajatteluun.
Ruotsalaismiehen mukaan venäläiset jättävät merkkejä kuolleisiin sotilaisiin.
Pulan kerrotaan ulottuvan tykistön kranaateista torpedoihin ja ohjuksiin.
Asian etenemistä parlamentin äänestykseen on viivytetty jo yli seitsemän kuukautta.
Mannertenvälinen RS-28 Sarmat -ohjus laukaistiin kohti harjoitusmaalia Arkangelin alueelta.
Kansainvälinen oikeus on kansanedustajan mukaan osoittautunut suurvaltojen aggression edessä erittäin heikoksi pidäkkeeksi.
Yleinen nelipäiväinen viikko ei sopisi talousvaikeuksista kärsivään Suomeen, yrittäjien Mikael Pentikäinen arvioi.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan velkaantuminen oli hallituksen valinta - "ja lopulta sinä maksat".
Ammusvaraston väitetään syttyneen tuleen sääntörikkomusten vuoksi.
Kansanedustaja pitää uutta mallia järkevänä sekä työntekijöiden hyvinvoinnin että yritysten tuottavuuden kannalta.
Kenraalimajuri evp:n mukaan pohjoiseen olisi hyvä perustaa maavoimien johtoporras.
Eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin historiallisesta Suomen liittymisestä puolustusliittoon.
Kuluva viikko on Suomessa hieman keskimääräistä kylmempi.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton lakko satamien ahtaustyössä kuitenkin jatkuu.
Omakantaan ei pidä kirjautua sähköpostiviestin, tekstiviestin tai hakukoneen kautta saadusta linkistä.
Poliisin mukaan vertaiskaupassa kannattaa suosia käteistä tai muuta turvallista rahansiirtotapaa.
Ex-pääministerin mukaan puhe tulee jäämään historiaan "Suurena Illuusiona".
Tapausta tutkitaan epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.
Harjoituksiin osallistuu Puolustusvoimista yli 6000 henkilöä.
Viranomaisten sanotaan tutkivan mahdollisuuksia mobilisoida opiskelijoita eri puolilla Venäjää.
Ilmari Käihkön mukaan ydinasepelote on Moskovalle tärkeä.
Kokoomusjohtaja ihmettelee vaalikoneen kysymyksenasettelua.