Venäjän ohjuskokeen väitetään epäonnistuneen

Mannertenvälinen RS-28 Sarmat -ohjus laukaistiin kohti harjoitusmaalia Arkangelin alueelta.
RS-28 Sarmat -ohjusjärjestelmä harjoituksessa. / mil.ru
RS-28 Sarmat -ohjusjärjestelmä harjoituksessa. / mil.ru

Venäjän kerrottiin aiemmin suunnittelevan ballistista ohjuskoetta, joka toteutettaisiin helmikuun 12. ja 25. päivän välillä.

Mediassa liikkuneiden tietojen perusteella kyseessä olisi ollut mannertenvälisen RS-28 Sarmat -ohjusjärjestelmän koe. Ohjusmallin on määrä korvata aiemmat R-36M-ohjukset Venäjän strategisten joukkojen arsenaalista.

Presidentti Vladimir Putin esitteli Sarmatin maaliskuussa 2018, ja sen ensimmäinen koelaukaisu toteutettiin huhtikuussa 2022.

Ydinaseisiin erikoistunut tutkija Pavel Podvig kertoo tiedoista, joiden mukaan ohjuskoe olisi epäonnistunut ohjuksen toisen vaiheen teknisen vian vuoksi. Tapauksesta ei ole vielä tiedotettu virallisesti.

Lentoliikenteelle julkaistut aluevaroitukset viittaavat siihen, että laukaisu olisi toteutettu Plesetskin kosmodromilta Arkangelin alueelta. Ohjuksen maalialue sijaitsi oletettavasti Kamtshatkan niemimaalla.

Pavel Podvigin mukaan ohjuskokeeseen viittaavat myös julkiset lentotiedot, joiden perusteella Yhdysvaltain ilmavoimien U-2-tiedustelukone nousi ilmaan kello 3.30 paikallista aikaa maanantaina Britannian länsiosassa sijaitsevasta RAF Fairford -lentotukikohdasta. Koilliseen lentänyt tiedustelukone palasi tukikohtaan noin kymmenen tuntia myöhemmin.

Jos mikään ei Venäjällä muutu, sen taloudella on edessä ”samaa kuin ennenkin, mutta koko ajan vain huonompana”.
Venäjä jatkaa hybridioperaatioitaan Nato-maita vastaan.
Maan asevoimien väitetään järjestäneen poikkeuksellisia harjoituksia eri puolilla maata.
Mainos