Ukrainan mukaan Moskova valmistautuu massiivisiin opiskelijoiden kutsuntoihin

Viranomaisten sanotaan tutkivan mahdollisuuksia mobilisoida opiskelijoita eri puolilla Venäjää.
Värvättyjä reserviläisiä Pietarissa syyskuun lopussa. AFP/LEHTIKUVA
Värvättyjä reserviläisiä Pietarissa syyskuun lopussa. AFP/LEHTIKUVA

Asiasta kertoo Ukrainan puolustusministeriön päätiedusteluosasto (GUR), Ukrinform raportoi. GUR:n mukaan Venäjän viranomaiset ovat perustamassa niin sanottuja ilmoittautumisasemia, jotka auttavat kutsuntatoimistoja toimittamaan palvelukseenastumismääräyksiä päätoimisille opiskelijoille.

Novosibirskin valtion pedagogisen yliopiston, Tomskin polyteknisen yliopiston ja Tomskin pedagogisen yliopiston hallitukset antoivat osastoilleen ohjeistuksen määrätä tietty määrä opiskelijoita ja tiedekuntia kutsuntatoimistojen palvelukseen. Suunnitelmana on ottaa mukaan kansalaisia, jotka eivät virallisesti ole kutsuntojen alaisia.

Tomskin polyteknisen yliopistossa opiskelijoita on määrätty kutsuntatoimistoihin ilman lupaa tai edes ennakkoilmoitusta.

Ukrainan tiedustelun mukaan uusia oikeudellisia perusteita ei tarvita seuraavalle mobilisaatiolle, koska syyskuussa 2022 ilmoitettua ”osittaista mobilisaatiota” ei koskaan saatettu virallisesti päätökseen.

Tiedusteluviranomaiset olettavat, että tämä mobilisaatio on saatu päätökseen huhtikuun 1. päivään mennessä, jolloin kevään varsinaiset kutsunnat alkavat.

Hyökkääjä käynnisti myös avoimen mobilisointikampanjan Mariupolissa Donetskin alueella. Miehet, jotka ovat hankkineet Venäjän passin, ovat paikallisen asevelvollisuusviraston ensisijaisia kohteita.

Asiantuntijan mukaan kyse ei ole pelottelusta eikä salassa pidettävien tietojen paljastamisesta, vaan avoimuudesta ja luottamuksesta.
Länsimaat jäädyttivät vuonna 2022 noin 260 miljardin euron arvosta Venäjän valtion varoja.
Mainos