Tyrmäys nelipäiväiselle työviikolle: Missä todellisuudessa SDP elää?

Kansanedustajan mukaan Suomessa on valtava pula työntekijöistä.
Hoitajia työssään Kainuun keskussairaalassa Kajaanissa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Hoitajia työssään Kainuun keskussairaalassa Kajaanissa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma arvostelee SDP:n varapuheenjohtajan esitystä nelipäiväisen työviikon kokeilusta.

– Missä todellisuudessa SDP elää? Oletteko sattuneet huomaamaan, että meillä on suuri työvoimapula? Sote-alalle 200 000 työntekijää 2033 mennessä ja 130 000 teknologiateollisuuteen 2030. Kuka tekee työt ja mistä kasvu, jos työtä tehdään vain neljä päivää viikossa, Kauma kysyy Twitterissä.

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen esitti tiistaina nelipäiväisen työviikon laajaa kokeilua seuraavalla vaalikaudella.

Mallia kokeilulle otettaisiin Britanniasta, jossa järjestettiin viime vuonna maailman laajin nelipäiväisen työviikon kokeilu, johon osallistui 61 työpaikkaa ja noin 2 900 työntekijää.

– Tämä on mielestäni oikea suunta kohti terveempää työskentelykulttuuria. Samaan aikaan täytyy kuitenkin turvata yritysten tuottavuus. Britannian kokeilu osoittaa, että molemmat ovat mahdollisia samanaikaisesti, Mäkynen totesi tiedotteessa.

LUE MYÖS:
Kokoomusedustaja nelipäiväisestä työviikosta: Absurdi ehdotus – yrityksissä on jo nyt työvoimapula

Tapio Määttä pitää ongelmallisena, jos ministeri ryhtyy arvioimaan yksittäisiä tutkimushankkeita ideologisin perustein.
Wille Rydman kävi viime viikolla ministeriönsä rahoittamia tutkimushankkeita läpi ja karsi niistä puolet.
Jarno Limnell painottaa, että nykyhetki vaatii vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhteistä vastuuta.
Mainos