Artikkelit: -FI

Puoluejohtajan mukaan kehitysyhteistyövaroja pitäisi pikemminkin kasvattaa.
Kokoomusedustaja toteaa terveen markkinatalouden olevan ympäristöongelmien ratkaisun edellytys.
Ruotsissa joka kolmas rikollisryhmään kuuluva on vastuuasemassa jossakin yrityksessä.
Itämeren alueen tuulivoimapotentiaali on huomattu ja Suomesta voi tulla nettoenergian tuottajamaa.
Vaaliasiantuntijan mukaan suurimmaksi puolueeksi nousu ei olisi taannut SDP:lle pääministerin paikkaa.
Parannukset pyrkivät vähentämään vahvaan sähköiseen tunnistukseen kohdistuvia uhkia.
PAMin ja Kaupan liiton mukaan kielto mahdollistaisi turvallisen asiointi- ja työympäristön.
Investointien lykkääntyminen jarruttaa tulevaa talouskasvua.
Venäläisyksiköiden väitetään kärsineen mittavia tappioita onnistuneessa vastaiskussa.
Emojensa vieroittamat nuoret hirvet nostavat liikenneonnettomuusriskiä touko-kesäkuussa.
Kysynnän kerrotaan olevan korkealla keski-ikäisten ja sitä iäkkäämpien keskuudessa.
Nuorten, korkeakoulutettujen kaupunkilaisten asunnonostoaikeet romahtivat.
Metsäjohtajan mukaan kielto olisi yrittäjille lähes kuolinisku.
Toisesta myymälästä käsin työskentelevän optikon on tarkoitus laajentaa palveluiden saatavuutta.
Teollisuustuotanto kääntyi maaliskuussa jälleen kasvuun.
Iso opintolaina voi myöhemmin vaikeuttaa oman asunnon saantia.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan teollisuus jarruttaa ja näkymät ovat kaksijakoiset.
Vältettyjen verojen määrä Suomessa on noin kaksi miljoonaa euroa.
Varsinkin kolaritilanteessa irrallisen tavaran sinkoutuminen kuljettajan tai matkustajan päälle voi aiheuttaa vakavia vammoja.
Pelko konfliktin laajenemisesta viivytti mahdollisesti ratkaisevien asejärjestelmien toimittamista Ukrainalle.
Tutkijan mukaan Kreml laajentaa lasten militarisointia.
Velkasuhde ylittää 2030-luvulla sadan prosentin, ellei kehitykseen puututa.
Kävijämäärät olivat lähes 20 prosenttia viime vuoden alkua korkeammat.
Britanniassa eletään kirjoittajan mukaan populismin jälkeistä arkirealismia.
Kreml korostaa Andrew Michtan mukaan yhä voimakkaammin maan kulttuurin ylivertaisuutta.
Ukrainan sotatapahtumien arvioidaan uhkaavan Venäjän valtiollista yhtenäisyyttä.
Bahmutin alueelle sijoitetut panssariyksiköt odottavat maaperän kuivumista.
Venäjän joukot ovat valmistelleet miehitetyille alueille useita peräkkäisiä puolustuslinjoja.
Jevgeni Prigozhin vaikuttaa haukkuneen räikeästi Venäjän johtajaa.
Sodanvastainen juliste näkyy venäläisten voitonpäivän konserttiin.
Jos mitään ei tehdä, menee Suomella pelkästään puolustusbudjetin verran julkisen velan korkoihin vuonna 2027.
Volodymyr Zelenskyi uskoo, että ohjusiskujen tehostaminen on Venäjän johdon yritys osoittaa jotain "voittoja" kansalleen.
Ruotsissa on käynnissä suurin sotaharjoitus 25 vuoteen.
Asiantuntija-arvion mukaan Venäjältä poistumaan epäonnistuneita länsiyhtiöitä uhkaa omistustensa menetys.
Maan etelä- ja keskiosassa päästään pian kesäisiin lämpötiloihin, ennustaa Foreca.
Tiukempi talouslinja näkyy myös hallitusneuvottelujen tarjoiluissa.
Kansanedustajan mukaan Sitran selvitys asiasta on toivottavasti noteerattu hallitusneuvotteluissakin.
Vastahyökkäys ratkaisee asiantuntijan mukaan tulevan avun määrän.