Artikkelit: -FI

Työsuhde-etuihin kuuluvilla kulttuuri- ja liikuntaseteleillä voi jatkossa ostaa kalastus- ja eräpalveluja.
Presidentin mukaan Ukrainan vastahyökkäys on hidastanut Venäjän puolustuksen takia.
Iskusarja kohdistui asuinkerrostaloihin kaupungin historiallisessa keskustassa.
Finanssivalvonnan mukaan pankkien pitää varautua riskeihin etupainotteisesti.
Erityisen hyvin on kehittynyt vuosina 2021 ja 2022 Suomeen muuttaneiden työllisyys.
Suomalaiset ovat valmiita vastuunkantoon Natossa, mutta ydinaseita vastustetaan.
Talouden epävarmuus on vähentänyt kulutuksesta kertyviä veroja.
Opposition pääpuolue SDP kiilasi kakkoseksi.
Venäläistutkijan mukaan Kiina on oppinut pysymään rauhallisena Venäjän arvaamattomuuden suhteen.
Valko-Venäjän diktaattorin ei kannata tutkijan mukaan haikailla kansainvälisen välittäjän roolia.
Upseeriliiton puheenjohtaja kaipaisi asiassa ohjausta puolustusministeri Antti Häkkäseltä (kok.).
Kirjoittajan mukaan hallitusohjelman tavoitteet heikentäisivät palkansaajien asemaa.
Jevgeni Prigozhinin juhannuskapinan sanotaan romahduttaneen palkkasotilasyhtiön suosion.
Tutkijan mukaan Venäjän johtaja ei ole enää entisensä.
Tuen riittämättömyyden lisäksi sen viive ja epäsäännöllisyys ovat Ukrainalle ongelmia.
Arto Satonen toteaa, että nykymallissa irtisanomistilanteet ovat usein epäselviä.
Vesa Kanniainen kummastelee asumistukijärjestelmän erikoisuutta.
Läheltä piti-tilanteet pyrkivät pelottelemaan länttä eskalaation vaaralla.
Kiinteistönvälittäjien lukujen valossa näyttää siltä, että markkina on piristynyt.
Useat lähteet kertovat Venäjän johtajan jättäneen pääkaupungin ja paenneen koilliseen Valdain residenssiinsä Wagner-joukkojen aloitettua marssinsa kohti Moskovaa juhannuksena.
Tuore ministeri tekee ensivierailunsa torstaina.
Elinkeinoministerin tehtävää hoitaa kaksi ensimmäistä vuotta Wille Rydman ja toiset kaksi vuotta Sakari Puisto.
Prikaatinkenraalin mukaan yhteistyö myös Venäjän ja Kiinan asevoimien välillä jatkuu.
Helleraja voi ylittyä jälleen ensi viikolla.
Nato-jäsenyys avaa pääministerin mukaan uusia näköaloja Itämeren alueen turvallisuuden vahvistamiselle.
Ukraina sanoo olevansa valmis Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen Zaporižžjan ydinvoimalaan.
Hallituksen elinkeinoministeri vaihtuu 6. heinäkuuta.
Noin 500 metsäpaloa roihuaa Kanadassa ja 120 000 ihmistä on evakuoitu.
Venäläismiehittäjä oli sijoittanut ammuksensa ulkoilmaan taivasalle.
Nastattomien talvirenkaiden ajaminen loppuun kesäkaudella saattaa vaikuttaa hyvältä tavalta säästää.
Asiakkaat eivät saaneet kuluttaja-asiamiehen mukaan asioitaan hoidettua ajallaan.
Juho Romakkaniemi muistuttaa, että työikäisten ja -kykyisten tulisi olla lähtökohtaisesti töissä.
Laajaan vakuutusturvaan tottuneille suomalaisille ulkomaisten vakuutusten suojataso voi olla ikävä yllätys.
Kyseessä on jo toinen Aljaksandr Lukashenkan hallinnon kuollut ministeri lyhyellä ajalla.
Evp-kenraalin mukaan ukrainalaiset toteuttavat vastahyökkäystään oikealla tavalla.
Perintätoimisto Intrumin mukaan trendi on huolestuttava, jos se jatkuu pidemmän aikaa.
Venäläismiehittäjä pyrkii piilottelemaan ongelmaa, mutta rokottaa samalla omiaan koleraa vastaan, kertoo Ukrainan pääesikunta.
Ukrainan mukaan Venäjä suunnittelee iskua Zaporizhzhjaan.