Artikkelit: -FI

Ruotsalaistutkijan mukaan pitkäaikainen tuki Wagner-ryhmälle voisi kostautua palatsivallankaappauksessa.
Nuoret pakenevat asiantuntijan mukaan Euroopan sääntelyä Yhdysvaltoihin.
Pääministerit keskustelivat turvallisuudesta ja talouskehityksestä.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan täyskiellon arviointi on osa kiinteistöomistusten kontrollin kiristämistä.
Opposition kritiikki hallituksen talouspolitiikkaa kohtaan on Matias Marttisen mukaan epäjohdonmukaista.
Ministeri peräänkuulutti KD:n puoluekokouksessa keskusteluilmapiirin muutosta.
Ulkoministerin mukaan Helsinki-hallin käyttöönotolle on löytymässä ratkaisu.
Wagner-johtajan murhauttaminen vaikuttaa brittiarvion mukaan kohtalokkaalta virheeltä.
Anna-Maja Henrikssonin mukaan kansallisesti yhtenäiset toimintamallit kiusaamisen torjunnassa tullaan ottamaan käyttöön.
Säpon analyytikon mukaan nostetun valmiuden kanssa tullaan elämään pitkään.
Timo Ritakallion mukaan nollakorkojen aika vääristi markkinamekanismia.
Asiantuntijat uskovat Ukrainan vastahyökkäyksen mahdollisuuksiin.
Yrittäjägallupin mukaan hallituksen aloitukseen on ollut tyytymättömiä 62 prosenttia vastanneista.
Ulkoministeriö on aloittanut selvityksen Venäjän Maarianhaminan konsulaatin asemasta.
Wesley Clarkin mukaan Vladimir Putin on nyt otettava entistäkin vakavammin.
Kokoomusedustajat Terhi Koulumies ja Mia Laiho vaativat toimia koirahyökkäysten kitkemiseksi.
Kokoomusedustajan mukaan media ei ole käsitellyt poliittisten lakkojen suhdetta demokratiaan.
Poliisin mukaan internetin valekaupat ovat ajan ilmiö.
Asiantuntijan mukaan mallia turvallisuuspolitiikan johtamiseen voisi ottaa Ruotsista ja Virosta.
Valtionvelan korkoihin lasketaan palavan pian yli kolme miljardia euroa vuodessa.
Kansanedustajan mukaan sotamateriaalituotanto pitäisi kaksin- tai kolminkertaistaa.
Professorin mukaan mobilisaatio ei sovi Kremlin luomaan kuvaan hyökkäyssodan tilanteesta.
Diktaattori Aljaksandr Lukashenka on saatettava Katie LaRoquen mukaan tuomiolle Vladimir Putinin rinnalla.
Andrei Kolesnikovin mukaan apaattinen kansa ei puolustaisi diktaattoriaan.
Opetussuunnitelman mukaan ammuntaa opetetaan kokeneiden upseerien valvonnassa.
Joulupöydän klassikko ei monelle maistu, osalle ei myöskään sushi.
Ihmiset jättävät vähävaraisia perheitä auttavalle järjestölle vaatteita, jotka kuuluisivat roskikseen.
Venäjä pystyy nyt laukaisemaan mereltä Ukrainaan 70 Kalibr-ohjusta kerralla.
Helsingin kantakaupungissa nähtiin tilanne, jossa toinen auto pysähtyy suojatien eteen ja viereinen ei.
Upseerit ovat ministerin mukaan Suomen puolustuskyvyn selkäranka.
Palkka-armeijan paitaan pukeutunut mies valittaa asiasta videolla.
Ulf Kristersson sanoo, että Petteri Orpolla oli merkittävä vaikutus siihen, että Ruotsi haki Nato-jäsenyyttä.
Pääministeri teki ensimmäisen vierailunsa Ruotsiin.
Venäläinen korruptionvastustaja kysyy, miten on mahdollista, että jahdilla tehdään töitä.
Harjoitukseen osallistui Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien joukkoja.
Petteri Orpon hallituksen ohjelma saa kehuja keskustan äänestäjiltä ja kentältä.
Suunniteltuja veronkevennyksiä pantataan turhaan, sanoo Veronmaksajain Keskusliitto.