Venäläisten kiinteistökaupan täyskieltoa selvitetään uudelleen

Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan täyskiellon arviointi on osa kiinteistöomistusten kontrollin kiristämistä.
Kiinteistöomistusten kontrollia kiristetään tällä hallituskaudella. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kiinteistöomistusten kontrollia kiristetään tällä hallituskaudella. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan venäläisten kiinteistökauppojen kieltämistä selvitetään uudelleen tällä hallituskaudella.

Hän kommentoi sosiaalisen median palvelu X:ssä MTVUutisten haastatteluaan, jossa hän sanoo, että ulkomaalaisia koskevan kiinteistökaupan sääntelyssä on Suomessa yhä aukkoja.

– Yhteiskunnan haavoittuvuudet ja riippuvuudet tulee sulkea pois, jotta autoritääriset valtiot eivät pääse horjuttamaan Suomea. Kiinteistöomistusten kontrollia kiristetään tällä vaalikaudella useiden epäkohtien osalta. Myös täyskiellon mahdollisuus arvioidaan, Häkkänen kirjoittaa X:ssä.

Aiempi selvitysryhmä arvioi viime vuoden joulukuussa, että täyskielto ei kannata.

Yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu on tuonut yksityislääkäripalvelut aiempaa useamman ulottuville.
Kansanedustaja kehottaa varmistamaan, että talouskasvu jatkuu ja alkaa näkyä ihmisten elämässä.
Professori kehottaa unohtamaan mielikuvan, jonka mukaan suomalaiset eivät halua sijoittaa varojaan.
Mainos