Jukka Kopra HS:lle: Tätä kieltä Moskova ymmärtää

Kansanedustajan mukaan sotamateriaalituotanto pitäisi kaksin- tai kolminkertaistaa.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran mukaan eurooppalaisen asetuotannon määrää tulee kasvattaa. Hän kertoo Helsingin Sanomille Ukrainan sodan voivan vaikuttaa eurooppalaisten valtioiden asevarastoiden tyhjentymiseen.

– Meidän pitää tukea jatkossakin Ukrainaa, mutta kun me lähetämme tavaraa riittävän pitkään varastoista, se jossain vaiheessa loppuu, jos sinne ei saada lisää tavaraa, Kopra perustelee.

Hänen mukaansa sotamateriaalituotannon tulisi olla voimakkaammin myös Euroopan unionin agendalla.

– Jos me tehtäisiin riittävän määrätietoisesti varusteluryntäys, se on sellaista kieltä, mitä Moskovassa ymmärretään, Jukka Kopra sanoo.

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) nosti eurooppalaisen aseteollisuuden tuotannon tason esille vierailullaan Kiovassa aiemmin tällä viikolla. Orpo pitää aseteollisuuden kapasiteettia liian alhaisena.

– Täytyy ajatella myös jatkoa ja tämä olisi yksi niitä, millä me saadaan nostettua kapasiteettia Ukrainassa tai muualla Euroopassa, Orpo toteaa.

– Sota loppuu jonain päivänä, mutta uhka ei väisty.

Jukka Kopra pitää tärkeänä sitä, että opiskelijoille annetaan realistinen kuva Suomessa elämisestä.
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen vaatii keskustalta laskelmia säästölupausten tueksi.
Kenraalimajuri Anton Grunis sai Venäjän korkeimman kunniamerkin vain viikkoja ennen kuolemaansa.
Mainos