Artikkelit: -FI

Kiista koskee sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia, joiden tiukentumisesta linjattiin viime viikolla.
Taloudellisten vaikeuksien, rintaman pattitilanteen ja mahdolliseen liikekannallepanoon liittyvien pelkojen sanotaan ruokkivan sotaväsymystä.
Työministerin mukaan normaalina toimintatapana on, että asioista neuvotellaan muiden hallitusryhmien kanssa.
Turvallisuustilanne on muuttunut perusteellisesti, eikä suvereenilla Suomella ole syytä rajoittaa puolustustaan, kirjoittaa Pasi Patokallio.
Löysä tai kellastunut pistorasia voi myös olla vaaran merkki.
Anna-Kaisa Ikosen mukaan Suomella on kaikki mahdollisuudet nousta tekoälyn hyödyntämisen edelläkävijäksi.
Taiwanissa tuotetaan noin 90 prosenttia maailman edistyneimmistä puolijohdesiruista.
Varavirtalähteisiin tuli huhtikuussa myös uusi sääntö.
Keskisuurissa perheyrityksissä näkyy selvityksen mukaan vahvaa kasvuhakuisuutta.
Kiinan johto on nostanut robotiikan keskeiseksi osaksi seuraavaa viisivuotissuunnitelmaa.
Tilanne vaikuttaa liikenteeseen Pasilansillalla.
Liikenneturva suosittelee siirtymään toiselle kaistalle ohitustilanteessa.
Venäjän osakkeita painaa maan keskuspankin perjantainen päätös laskea ohjauskorkoa odotettua vähemmän.
Asuntolainan lyhennysvapaata on hyödyntänyt noin viidennes vastaajista, kertoo tuore kysely.
Järjestö vaatii laajaa remonttia Suomen työelämän lainsäädäntöön.
Kaksi suurta tuottajaa keskeytti toimintansa viime viikolla.
61 prosenttia kyselyn vastaajista katsoo, että lakisääteistä eläketurvaa on tarpeen täydentää omilla säästöillä ja sijoituksilla.
Aineiston avulla voidaan parantaa asejärjestelmien kykyjä.
Naton etulinjan pelote tuo Suwałkin käytävän lähelle Liettuaan panssariprikaatin.
Varapääministeri yrittää turvata polttoaineen riittävyyden ja torjua keinottelua.
Vahingoista Dubnassa ei ole toistaiseksi selvyyttä.
Tuoreessa kuukausiennusteessa ei näy yksittäistä isoa trendiä.
Ukrainalla on pulaa miehistä pitääkseen kaupungin otteessaan.
Kotitalouksien lainankysynnän odotetaan seuraavan perässä, mutta verkkaisemmin, kertoo Finanssiala.
Vaarallinen tilanne tallentui poliisin kameraan.
Phillips O'Brienin mukaan miehitetty niemimaa voi joutua eristetyksi, jos Kreml ei kykene vastaamaan Ukrainan iskuihin.
Palvelusohjesäännön päivitys toteaa, ettei hiusten pituus vaikuta sotilaan suorituskykyyn. Irtoripset ja shokkivärit pysyvät pannassa.
Punkit tarvitsevat kostean ympäristön ja karttavat kuivuutta.
Ukraina iski strategisesti tärkeään ohjuskomponentteja valmistavaan yritykseen Voronežissa.
Telegram-kanavalle ilmestyi myös linkkejä Ukrainaa tukevaan keräykseen.
Pääministerin mukaan Wille Rydmanin esittämistä avustuskriteereistä eri ole hallituksessa sopua.
Valtiovarainvaliokunta sai valmiiksi mietintönsä valtion toisesta lisätalousarviosta.
Epäilyt koekysymysten vuotamisesta etukäteen johtivat uusintakokeisiin ja ankariin turvatoimiin.
Keir Starmer eroaa Britannian pääministerin tehtävästä.
Suosituissa matkailukunnissa uusi vero voisi tuottaa miljoonien eurojen verotulot.
Tulsi Gabbardin paljastettiin ajaneen krishnalaisen kultin ja sen johtajan näkemyksiä urallaan.
Asiantuntija kuvailee iskuja pahaksi päiväksi venäläisille.
Starmer jatkaa pääministerinä seuraajansa valintaan saakka.
Työministerin mukaan pisteytys voi olla hyödyllinen apuväline erityisesti huippuosaajien houkuttelussa.