Entinen pitkän linjan huippudiplomaatti, suurlähettiläs Pasi Patokallio kirjoittaa Helsingin Sanomien Vieraskynässään, että Suomen puolustuksen aukon länsirajalla muodostaa Ahvenanmaa.
– Ahvenanmaan puolustamista vaikeuttaa talvisodan jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta vuonna 1940 solmittu sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Lisäksi Suomea sitoo Kansainliiton johdolla vuonna 1921 solmittu monenkeskinen sopimus Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta. Jälkimmäisen sopimuksen osapuoleksi Neuvostoliitto tai Venäjä ei ole koskaan liittynyt, huomauttaa Patokallio.
Patokallio painotta, että näillä sopimuksilla ”Suomi on rajoittanut suvereenisuuttaan Ahvenanmaalla ja antanut aggressiiviselle suurvaltanaapurillemme mahdollisuuden toimia meitä vastaan omalla maaperällämme.”
– Kun Kansainliitossa vuonna 1921 ratkaistiin Suomen ja Ruotsin välinen kiista Ahvenanmaan omistuksesta, Suomi vahvisti aiemmat, tsaarin Venäjän vuonna 1856 tekemät sitoumukset Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta erillisellä sopimuksella. Sen muina osapuolina ovat Ruotsi, Tanska, Saksa, Britannia, Ranska, Italia, Puola, Viro ja Latvia. Kaikki ovat nyt Nato-liittolaisiamme.
”Venäjän Maarianhaminan-konsulaatti voidaan sulkea”
Vuoden 1940 sopimuksessa Suomi sitoutui olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata ja olemaan asettamatta niitä muiden valtioiden asevoimien käytettäviksi.
– Sopimuksen nojalla Venäjällä on yhä Neuvostoliiton seuraajavaltiona oikeus pitää Ahvenanmaalla konsulinvirastoa, jonka toimivaltaan kuuluu myös Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja linnoittamattomuuden valvonta. Konsulinvirasto Maarianhaminassa jatkaa yhä toimintaansa, vaikka suurlähetystöä lukuun ottamatta kaikki muut Venäjän toimipisteet Suomessa on suljettu.
Patokallion mukaan molempien sopimusten aikaisissa olosuhteissa ”on tapahtunut juuri sellainen olennainen muutos, jonka kansainvälinen oikeus tunnustaa perusteeksi sopimusten irtisanomiselle.”
– Tähän irtisanomismahdollisuuteen Suomen tulisi vihdoin tarttua. Vuoden 1921 sopimuksesta voitaisiin hyvin irtautua samalla tavoin kuin Suomi vuonna 1990 irtautui yksipuolisesti Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisista määräyksistä, toteaa Patokallio ja jatkaa:
– Suomi ilmoittaisi sopimuksen muille osapuolille, että olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet eikä Suomi enää noudata vanhentunutta sopimusta. Sopimuksen osapuolina olevat Nato-liittolaisemme tuskin protestoisivat, ja päätös vahvistaisi Naton pohjoista sivustaa.
Suomi voisi myös irtisanoa vuoden 1940 sopimuksen ”muuttuneisiin olosuhteisiin viitaten ja määrätä samalla Venäjän konsulinviraston Maarianhaminassa suljettavaksi.”
”Emme elä enää vuosien 1921 tai 1992 olosuhteissa”
Ulkoministeriön vuonna 2023 tekemän selvityksen mukaan vuoden 1921 sopimusta ei voida irtisanoa, koska siitä on tullut osa eurooppalaista tapaoikeutta. Lisäksi sopimukseen on kirjattu, että se pysyy voimakassa huolimatta muutoksista Itämeren tilanteessa.
Selvityksen mukaan vuoden 1940 sopimuksesta taas ei voida irtautua, koska Ahvenanmaan demilitarisointi vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947, ja koska Suomi ja Venäjä vahvistivat sopimuksen jatkuvan olemassaolon vuonna 1992.
– Emme kuitenkaan enää elä vuoden 1992 saati vuoden 1921 olosuhteissa, huomauttaa Patokallio ja jatkaa:
– Euroopan turvallisuustilanne muuttui olennaisesti vuonna 2022, kun Venäjä aloitti laajan hyökkäyssotansa Ukrainassa. Geopoliittista revanssia janoava Venäjä on kiistaton uhka Suomen ja sen Nato-liittolaisten turvallisuudelle.
Suurlähettiläs korostaa, että ”Suomella on suvereenina valtiona täysi oikeus reagoida muutokseen tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.”
– Riittävät oikeudelliset perusteet kummankin Ahvenanmaa-sopimuksen irtisanomiselle löytyvät valtiosopimusoikeutta koskevasta Wienin yleissopimuksesta.