Artikkelit: -FI

Xi Jinpingin entinen luottomies on joutunut sivuun osana asevoimien laajoja puhdistuksia.
Tutkimuksessa selvitetään, voidaanko tautia vastaan kehitetty trontinemabi aloittaa jo oireettomilla ihmisillä.
Helsinkiläisvaltuutetun mukaan kokoomus ei ole valmis yhteen asiaan, jolle muut puolueet pitävät ovea auki.
Marco Rubio torjui mahdollisuuden Patriot-kaupoista. Sen sijaan ohjusten valmistaminen Ukrainassa voi olla pöydällä.
Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan Suomen tavoite on olla 2040-luvulla Euroopan johtava kasvuyritysmaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää mahdollisuutta korvata nykyiset ainereaalit laajemmilla kokeilla.
Planeetta vai kääpiöplaneetta? Kiistely aiheesta jatkuu yhä.
Ukrainan presidentin kansliapäällikön mukaan tulitaukoneuvotteluita saatetaan jatkaa vielä syyskuussa.
Tunnettu sotabloggari kertoo everstin hankkineen ala-arvoisia tarvikkeita sekä kavaltaneen varoja.
Iskut ovat osa yhdeksän päivää jatkunutta iskujen sarjaa.
Saksassa tietyömaalta löytynyt kaapeli kuului varoitusverkkoon, jolla välitettiin tietoja kohti Müncheniä lentävistä pommikoneista.
Jukka Kopra esittää muun muassa arvonlisäveron maksamisen eräpäivän siirtämistä.
Professori muistuttaa, että uusiutuva energiakaan ei ole loputonta.
Ville Valkonen sanoo, ettei kokoomus lähde työn verotusta kiristävään hallitukseen.
Kaksi Ruotsin sosiaalivakuutusviraston työntekijää syötti salassa pidettäviä henkilötietoja käännössovellukseen.
Etlan toimitusjohtaja kertoo Verkkouutisten haastattelussa, mistä kohteista pitää leikata ja mitä veroja voisi korottaa.
Tämän vahvisti maan ulkoministeri José Manuel Albares.
Sotšin satamassa on erityyppisiä merinisäkkäille tarkoitettuja aitauksia.
Kyselyn mukaan vain noin viidennes puolalaisista kannattaa ohjusten antamista Ukrainalle.
Liika byrokratia nostaa kynnystä lähteä yrittäjäksi.
Keittiöiden uusi trendi tavoittelee yhtenäistä ilmettä.
Vuodelle 2027 sovitut palkankorotukset toteutetaan sopimusten mukaisesti.
Asiantuntijan mukaan Ukrainan sodan diplomatiassa on nyt tärkeä viikonloppu.
Komppanianpäällikön mukaan droonit eivät tee panssarijoukoista hyödyttömiä.
Venäjä on ohjusten kriittisten komponenttien osalta täysin riippuvainen lännestä.
Heikki Vestman esittää mallia, jossa maanomistajille maksettaisiin lunastuskorvauksen lisäksi erillinen hyväksyttävyyskorvaus.
Meridroonit ja lennokit kylvivät tuhoa Venäjän rannikkokaupungissa.
Työryhmä luovuttaa raporttinsa ja suosituksensa ulkoministerille marraskuun loppuun mennessä.
Valtionvelan kustannukset ovat nousemassa yhä suuremmaksi ongelmaksi, Timo Ritakallio varoittaa.
Korjattavuudella on Autoliiton mukaan suuri merkitys koko sähköautokannan tulevaisuudelle.
Puolustusministerin mukaan tieto tuli Venäjän siviiliviranomaisilta.
Työministeri Matias Marttinen haluaa vahvistaa yritysten maksuaikojen valvontaa.
Tasavallan presidentin mukaan suomalaisilla ei ole syytä olla huolissaan.
Ensi vuonna panostetaan esimerkiksi droonien torjuntakykyyn.
Yhtiöltä saatetaan nähdä pian jotain, mitä on odotettu jo pitkään.
Poliisi jalkautuu tehostetusti Haukilahteen viikonloppuna.