Artikkelit: Matkailu

Vaarallisissa maissa matkustettaessa evakuointi ei aina onnistu.
Pelastajat raivostuivat turistien käytöksestä Italian vuoristossa.
Verkkoyhteys ei aina kuulu hotellihuoneen hintaan.
Matkakohde saa kovaa palautetta rahastuksesta ja päällekäyvästä kaupustelusta.
Traficom muistuttaa lentomatkustajia yleisestä virheestä, joka voi aiheuttaa viivästyksiä jo lentoasemalla.
Uusi järjestelmä on aiheuttanut haasteita lentoasemilla.
Hallituksen tavoitteena on, että laki tulisi voimaan maaliskuussa 2027.
Viranomaiset ovat takavarikoineet turisteilta yli neljä tonnia hiekkaa, kiviä ja simpukoita.
Turistikohteen korkeat hinnat kuohuttavat matkailijoita.
Suomalaisrantaa suositellaan vaihtoehdoksi Etelä- ja Keski-Euroopan helteille.
Suojaamattomiin julkisiin verkkoihin ei kannata asiantuntijan mukaan luottaa.
Harmittomalta tuntuva tapa voi johtaa tuntuviin sakkoihin.
Kesälomareissulla alkanut korvatulehdus, vatsatauti tai pyöräilyonnettomuus voivat kuulua matkustajavakuutuksen piiriin.
Lentokoneissa sotketaan ja biletetään ilman tunnontuskia.
Rikolliset pyrkivät tekemään korttihuijauksia eri tavoin, myös harvinaisemmilla keinoilla.
Yksikään listan lentoyhtiöistä ei ole eurooppalainen.
Kärkikolmikkoa yhdistää vesistöjen läheisyys.
Unkarin suurin järvi kärsii vedenpinnan laskusta.
Kevyet kesävaatteet ja varvastossut eivät ole parhaita valintoja lennolle.
Varavirtalähteisiin tuli huhtikuussa myös uusi sääntö.
Maailmalla luteita esiintyy yleisesti myös tasokkaissa ja suosituissa lomakohteissa.
Sisäänpääsymaksu kaupunkiin saattaa nousta merkittävästi.
Osa hylätyistä huvipuistoista on alkanut kiinnostaa kauhuturisteja ja valokuvaajia.
Yöpymisen sisältäneitä ulkomaan vapaan-ajanmatkoja tehtiin kevään aikana noin 1,7 miljoonaa.
Jatkossa lipun hintaan pitää kuulua käsimatkatavara.
Kyselyn mukaan 43 prosenttia suomalaisista suunnittelee ulkomaanmatkaa.
Lyhyiden lähimatkojen riskit jäävät monelta suomalaiselta huomioimatta.
Pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa matkustaminen on yleistynyt, kun ruumalaukuista peritään maksu.
Lentoyhtiön mukaan matkustajien turvallisuus ei missään vaiheessa ollut vaarassa.
Vanhemmilta veloitetaan maksu siitä, että he pääsevät istumaan lastensa viereen.
Sardinian tiukat säännöt ovat sytyttäneet kiivaan kohun jo ennen kesäsesongin huippua.
Viranomaisten mukaan taustalla ovat viisumien väärinkäyttö, laiton työnteko ja kansainvälinen rikollisuus.
Tarkoitus on tarjota levähdyspaikka paahtavan helteen keskellä.
Taakse jäivät muun muassa Pariisi, Rooma ja Wien.
Matkustajia varoitetaan vaarallisen korkeista lämpötiloista.
Albaniasta loma-asunnon hankkinut suomalainen kertoo, miksi hän ei yöpyisi 40 euron huoneessa.
Yritys määrättiin purkamaan rakennukset ja maksamaan 7000 euroa.