Espanjan kaupunki viilentää katujaan pronssikauden menetelmällä

Tarkoitus on tarjota levähdyspaikka paahtavan helteen keskellä.
sevilla, espanja
Aukio Espanjan Sevillassa. Wikimedia Commons
sevilla, espanja
Aukio Espanjan Sevillassa. Wikimedia Commons

Espanjan Sevilla tunnetaan yhtenä Euroopan kuumimmista kaupungeista. Lämpötila Sevillan keskustassa nousi 38 asteeseen jo toukokuun loppupuolella tänä vuonna.

Kun helleaallot Euroopassa muuttuvat yhä ankarammiksi, tutkijat etsivät keinoja viilentää kaupunkeja.

Sevillassa testataan maanalaista uutta järjestelmää, joka on saanut innoituksensa kaukaa historiasta. Puiston alla on käynnissä hanke, jonka tavoitteena on viilentää kaupunkiympäristöä kesän äärimmäisissä helteissä, kertoo Ruotsin TV4.

Maanalaisten vesikanavien ja tunnelien avulla maanpäällistä lämpötilaa voidaan laskea jopa kymmenellä asteella.

– Päätavoitteena on osoittaa, että luonnollisilla tekniikoilla voidaan luoda paikkoja, jotka ovat ihmisille turvallisia helleaaltojen aikana tai jopa pitkien kesäjaksojen ajan, sanoo Sevillan yliopiston energiateknologian tutkija Rafael Monge Palma.

Järjestelmä perustuu siihen, että kuuma ulkoilma johdetaan maan alle tunneleihin. Siellä ilma viilennetään kylmällä vedellä ennen kuin se johdetaan takaisin ylös. Näin maanpäällinen lämpötila laskee. Järjestelmä toimii aurinkoenergialla.

Idea pronssikaudelta

Ajatus ei ole suinkaan uusi. Idea on peräisin muinaisen Persian maanalaisista qanat-tunnelijärjestelmistä, joita käytettiin veden kuljettamiseen pronssikaudella noin 3000 vuotta sitten.

Sevillassa kanavajärjestelmää on testattu muutaman vuoden ajan, ja tulokset ovat olleet myönteisiä. Rafael Monge Palma vertaa ratkaisua pohjoismaiseen kaukolämpöön.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tätä teknologiaa voidaan skaalata koko kaupunkiin verkostomaisten viilennysjärjestelmien avulla. Aivan kuten Pohjoismaissa on kaukolämpöä, me voimme luoda kaukojäähdytystä, jossa aurinkoenergiaa käytetään kylmän veden tuottamiseen rakennusten ja julkisten tilojen viilentämiseksi, hän sanoo.

Turvapaikka helteeltä

Sevillalainen puisto, jonka alle hanke sijoittuu, toimii usein tapahtumien paikkana, mutta myös turvapaikkana kuumuudesta kärsiville espanjalaisille ja turisteille.

Suomessa ulkoministeriö päivitti viime kuun lopussa Espanjan matkustustiedotetta ja lisäsi siihen varoituksen Espanjan huomattavan korkeista kesälämpötiloista.

Sevillassa viilentävä levähdyspaikka on otettu tyytyväisenä vastaan.

– On erittäin hyvä, että täällä on paikka, jossa voi suojautua kuumuudelta ja levähtää, sanoo kaupungin asukas Lucia Duran, joka on asettunut ystävänsä kanssa varjoon.

Rafael Monge Palma uskoo, että vastaavia järjestelmiä tarvitaan tulevaisuudessa yhä useammassa kaupungissa.

– Ilmaston kehitys osoittaa, että jokaisesta kesästä tulee äärimmäisempi vuosi toisensa jälkeen. Siksi kaupunkien on investoitava sopeutumisjärjestelmiin.

LUE MYÖS:
Ulkoministeriöltä uusi varoitus Espanjaan

Viranomaisten mukaan taustalla ovat viisumien väärinkäyttö, laiton työnteko ja kansainvälinen rikollisuus.
Tulli kehottaa matkailijoita tarkistamaan tuontirajoitukset jo ennen matkaa.
Taakse jäivät muun muassa Pariisi, Rooma ja Wien.
Mainos