Artikkelit: Ilkka Ahtokivi

Ukrainan hyökkäyksen alusta lähtien 230 lapsen on ilmoitettu kadonneen keskiviikkoon mennessä.
VR Transpointin idän tavaraliikenteen lopettamiseen liittyvät muutosneuvottelut ovat päättyneet.
Venäläisiä on Ukrainan mukaan kaatunut koko sodan aikana lähes 48000 miestä.
Kuluttaja-asiamiehen mielestä yhtiön mainoksen luoma kokonaisvaikutelma oli harhaanjohtava.
Toimi näin, jos sait yllätyslaskun.
Jukka Appelqvist arvioi, että näkymät taloudessa epävarmat, mutta eivät varmuudella huonot.
Mätkyjen eräpäivä on torstaina 1. syyskuuta.
Valtiontalouden tarkastusvirasto tehostaisi rahapelituotoista myönnettyjen avustusten valvontaa.
Hypon mukaan kovat korot sekä hurja energian ja rakennusmateriaalien hintapiikki iskevät vääjäämättä asuntomarkkinoihin.
Sähköllä lämmittävien kotitalouksien lasku voi talvella nousta jopa tuhansiin euroihin.
Keskuskauppakamarin mukaan kustannusten nousun kompensoiminen kohdennetusti on lähes mahdoton tehtävä.
Budjettiehdotuksessa ei panosteta euroakaan Puolustusvoimien henkilöstön toimintakyvyn turvaamiseen.
Dnipro-joen ylittävien siltojen vauriot Hersonin alueella estävät täydennykset.
Jukka Leskelän mukaan akuuttiin energiakriisiin pitää löytää lääkkeet, joista ei jäädä riippuvaisiksi.
Ministerit kokoontuvat kaksipäiväiseen epäviralliseen tapaamiseen Prahassa.
Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat jatkoivat laskuaan vuoden toisella neljänneksellä.
Viimeisen vuorokauden aikana noin 450 venäläistä olisi kaatunut.
Jussi Saramon mukaan sähköntuottajat saavat jättimäisiä sotatuottoja hinnan määräytyessä pörssissä.
Ukrainan presidentin mukaan maa palauttaa itselleen omaa aluettaan.
Ukrainan odotetun vastahyökkäyksen kerrotaan alkaneen Hersonin suunnalla.
Suomen suosituimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla on runsaasti avoimia työpaikkoja hoitajille.
Vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon tarvittaisiin kevääseen mennessä 3400 hoitajaa lisää.
Keskusta on puoluevaltuutettujen keskuudessa lähes yhtä suosittu vaihtoehto.
HIMARS-iskut ovat tuhonneet lähes kaikki suuret sillat Hersonin alueella.
Hyökkääjän panssarivaunuja kerrotaan tuhotun 1 947.
Kranaatteja osui sunnuntaina vain sadan metrin päähän voimalan reaktorirakennuksista.
Kivihiilen kulutuksen kasvu jatkui kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Elokuussa aikaa pidettiin huonoimpana koskaan kestotavaroiden ostamiselle.
Vähittäiskaupassa ja palvelualoilla suhdanneodotukset synkkenivät eniten.
Kun verokortin tuloraja on ajan tasalla, tuloja ei loppuvuodesta veroteta lisäprosentilla.
Sami Pakarisen mukaan tilanteen oikaiseminen vaatii kipeitäkin päätöksiä.
Väitteiden mukaan yli 90 prosenttia Donetskin ja Luhanskin alueiden asukkaista haluaa liittyä Venäjään.
Iskandereista arvioidaan olevan jäljellä vain 20 prosenttia.
USA:n puolustusministeriö on tehnyt sopimuksen NASAMS-ilmatorjuntajärjestelmien valmistamisesta Ukrainalle.
Kantelut liittyvät viime viikolla alkaneeseen pääministerin juhlimista koskevaan kohuun.
Ukrainan energiaministeri demiltarisoisi ydinvoimala-alueen.
Alle 15-vuotiaiden tekemät pahoinpitelyrikokset ovat nousseet räjähdysmäisesti Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella.
Presidentti Sauli Niinistö ylensi kadetit luutnanteiksi.
Puolustusvoimat ostaa Leopard 2 -taistelupanssarivaunujen ampumatarvikkeita.
Eurooppaa uhkasi torstaina Volodomyr Zelenskyin mukaan katastrofi.