Apulaisprofessori: Hyökkäyksen keskeisimpänä tavoitteena Hersonin takaisinvaltaus

Ukrainan odotetun vastahyökkäyksen kerrotaan alkaneen Hersonin suunnalla.
Hyökkäyksellä yritetään myös lopulta lyödä takaisin venäläinen sillanpää Dneprin yli. AFP/LEHTIKUVA/GENYA SAVILOV
Hyökkäyksellä yritetään myös lopulta lyödä takaisin venäläinen sillanpää Dneprin yli. AFP/LEHTIKUVA/GENYA SAVILOV

– Tämän hyökkäyksen keskeisimpänä tavoitteena on luonnollisesti Hersonin kaupungin takaisinvaltaus. Hyökkäyksellä yritetään myös lopulta lyödä takaisin venäläinen sillanpää Dneprin yli, toteaa Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori, majuri Antti Paronen Twitterissä.

Hän toteaa, että tämä sillanpää on muodostanut jo kevättalvesta lähtien Venäjälle mahdollisuuden uhata Odessaa ja edelleen muuta läntisen Ukrainan aluetta.

– Vaikka Venäjän joukot eivät laajempaan etenemiseen ole riittäneetkään, on sillanpään olemassaolo liian suuri riski puolustajalle sietää.

Parosen mukaan Ukrainan vastahyökkäyksen taistelualueen valmistelua ollaan nähty kesän ajan.

– Konkreettisimmillaan tämä on ilmentynyt iskuina venäläistä sotilasinfrastruktuuria vastaan Krimillä ja erilaisia liikenteen solmukohtia vastaan lähempänä taistelualuetta.

– Samalla ollaan kuultu Ukrainasta viestiä siitä, että vastahyökkäys on luonteeltaan epäsuora. Tämä on mahdollisesti viitannut taistelualueen valmisteluun ja viholliselle tuotettaviin kumulatiivisiin tappioihin. Nyt nähtäneen erilainen ja suorempi vaihe, Paronen arvioi.

Hänen mukaansa Kokonaan toinen asia on, miten hyökkäys puree, miten Venäjä vastaa hyökkäykseen ja miten se onnistuu aktiivisessa puolustuksessaan.

– Puolustuksen valmisteluun on ollut aikaa, mutta taistelualueen valmistelu on myös saattanut kantaa hedelmää. Aika näyttää.

Wangerin syndrooma eli järjestäytyneiden rikollisten omatoimisuus huolettaa. Ja nyt sotaan pääsevät myös rikollisjärjestöjen jäsenet.
Autot eivät enää liiku Krimillä, vaan seisovat käyttämättöminä, koska liikenne on "romahtanut täysin".
Asiantuntijan mukaan Ukraina pärjää vain, jos sillä on riittävästi aseita, torjuntaohjuksia ja teollista tukea.
Mainos