Artikkelit: Tietoturva

Tutkimuksen mukaan Z-sukupolvi on muita huolettomampi tietoturvan suhteen.
Tekoälyllä luodut haittaohjelmat voivat olla entistä vaikeampia tunnistaa ja torjua.
Petteri Järvisen mukaan myös mobiilivarmenteen käyttäjä voi tulla huijatuksi.
Lahjalaitteisiin kannattaa heti asentaa monivaiheinen tunnistautuminen.
Huoli verkkoyhteyksien turvallisuudesta kasvaa iän myötä.
Viranomainen on saanut sivustosta lähes 200 ilmoitusta.
Kahdessa viikossa on torjuttu jo 70000 siirtymää.
Väitöksen mukaan henkilöstön osaaminen ei ole aina riittävällä tasolla.
Useat asiakkaat ovat joutuneet huijausyrityksen kohteeksi.
Apulaisoikeusasiamies edellyttää toimia digipalvelujen parantamiseksi.
Vaihdamme helposti yksityisyyttä mukavampaan arkeen, tietoturva-asiantuntija sanoo.
Kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista käyttää samaa salasanaa useammalla tilillä.
Vain harva on tietoinen ostamiensa laitteiden tietoturvasta.
Huijarit käyttävät kiireen tuntua hyväksi.
Hyökkäys ohittaa käyttöjärjestelmän suojaukset.
Huijausyritykset ovat entistä uskottavampia.
Operaattorit osaavat estää huijausyritykset entistä tehokkaammin.
Taskuvarkaat keksivät jatkuvasti uusia keinoja.
Marraskuun lopun alennuskampanjat houkuttelevat rikollisia tekemään huijauksia.
Tiliisi voidaan päästä käsiksi ilman, että huomaat mitään.
Rikolliset ovat esiintyneet myös lastensuojelu- ja muina viranomaisina.
Tällä hetkellä huijausviestejä liikkuu etenkin Verohallinnon nimissä.
Tulosten mukaan vain harva on perehtynyt tietojensa suojaamiseen.
Asiantuntijan mukaan liikesalaisuudet voivat päätyä vääriin käsiin ilman hyvää suojausta.
Tapaus on osa laajempaa petoskokonaisuutta.
Nopealla toiminnalla voit estää mittavat taloudelliset vahingot.
Tuhannet YouTube-videot levittivät haittaohjelmia.
Viranomainen pyytää ilmoittamaan tapauksista matalalla kynnyksellä.
Asiantuntijan mukaan käytäntö on GDPR-asetuksen vastainen.