Artikkelit: Korkeakoulut

Syksyn yhteishaussa on tarjolla yli 12 100 opiskelupaikkaa tammikuussa 2027 alkaviin koulutuksiin.
Ongelma on tutkimuskulttuuri, jossa oikea poliittinen sanasto, tutkijan identiteetti ja ennalta hyväksytty moraalinen johtopäätös voivat korvata metodologisen kurinalaisuuden, professori Jukka Savolainen sanoo näkökulmassaan.
Tie hyväpalkkaiselle alalle voi aueta tänä vuonna poikkeuksellisen kevyellä hakutavalla.
Lakiuudistus mahdollistaisi tutkinnon suorittamisen avoimessa yliopistossa maksullisesti.
Korkeakoulujen kevään toiseen yhteishakuun osallistui 149 000 hakijaa.
Asiantuntija on huolissaan yleistyvästä ilmiöstä.
Asiantuntijat peräänkuuluttavat selkeämpää työnjakoa yliopistojen välille.
Turun yliopisto ja ammattikorkeakoulu suunnittelevat uutta mallia, jolla yhteistyötä tiivistetään erityisesti tutkimuksessa ja tohtorikoulutuksessa.
Mallia haetaan Yhdysvaltojen huippuyliopistoista.
Valmistuneet päätyvät kantaväestöä useammin matalamman koulutustason töihin.
Suomen suurin vientiala vaatii nostamaan maamme koulutustasoa hallituksen tavoitetta korkeammaksi.
Oikeustieteellisen valintakoe uudistuu.
Suomessa suoritettiin viime vuonna ennätykselliset 69222 korkeakoulututkintoa.
Merkittävä tekijä nuorten koulutuspolkujen tiellä ovat toisen samantasoisen tutkinnon suorittajat.
Helsingin seudun kauppakamarin mukaan Uudenmaan vaje korkeakoulupaikoista jatkuu.
Englanti on syrjäyttämässä suomea maamme yleiskielenä.
Kevään ensimmäisessä yhteishaussa on 431 hakukohdetta.
Ylioppilaskuntien taloutta pitäisi jatkossa tukea valtion varoista.
Tekopyhäksi paljastunut ideologia hiipuu USA:n yliopistoissa, professori Jukka Savolainen arvioi näkökulmassaan.
Yhä useammalla korkeakoulussa opiskelevalla on ongelmia toimeentulon kanssa.
Hallituksen päätöksillä helpotetaan työvoimapulaa varhaiskasvatuksessa ja sote-palveluissa.