Suomessa on 13 yliopistoa – onko määrä liikaa?

Suomessa ei asiantuntijoiden mukaan ole liikaa yliopistoja, mutta niiden työnjako kaipaa selkeyttämistä. 13 yliopiston verkko tukee koulutukseen osallistumista, vaikka korkeakoulutus ei jakaudu tasaisesti koko maahan.

Keskustelu yliopistoverkon laajuudesta on noussut esiin erityisesti julkisen talouden sopeutuspaineiden myötä. Kysymys kuuluu, onko yliopistoja eri puolilla maata liikaa.

– Ei se ole välttämättä liikaa. Sen sijaan kaikissa yliopistoissa ei tarvitsisi opettaa kaikkia aloja vaan yliopistojen olisi hyödyllistä erikoistua nykyistä enemmän, Helsingin yliopiston professori Roope Uusitalo arvioi Verkkouutisille.

Samoilla linjoilla ovat Korkeakoulututkimuksen seuran puheenjohtaja, dosentti Taru Siekkinen ja Tampereen yliopiston dosentti Johanna Pöysä-Tarhonen. Heidän mukaansa maakunnalliset yliopistot ovat perusteltuja, kunhan niillä on selkeä rooli ja riittävät resurssit.

– Alueellinen yliopisto ei ole vain koulutuslaitos, vaan se vaikuttaa suoraan koulutukseen osallistumiseen, osaamisen kertymiseen ja alueen elinvoimaan, Siekkinen ja Pöysä-Tarhonen huomauttavat sähköpostivastauksessaan.

Tutkimusten mukaan opiskelupaikan läheisyys on monille ratkaiseva tekijä. Erityisesti niille, joille muuttaminen ei ole realistinen vaihtoehto.

– Ilman alueellista korkeakoulua osa potentiaalisista opiskelijoista jäisi kokonaan koulutuksen ulkopuolelle, tutkijat pohtivat.

Yliopistoverkko hahmottuu helpommin kartalla. Se näyttää nopeasti, että verkko on laaja mutta ei täysin tasainen. Artikkeli jatkuu karttagrafiikan jälkeen.

Suomessa yliopistojen hajauttamisen taustalla on etenkin 1960–1980-luvuilla harjoitettu aluepolitiikka. Tavoitteena oli tasata alueellisia eroja, luoda työpaikkoja ja osaamista eri puolille maata sekä hillitä muuttoliikettä kasvukeskuksiin.

Useat maakunnat, kuten Satakunta, Kanta-Häme ja Kymenlaakso, ovat ilman omaa yliopistoa. Tämä näkyy myös kaupunkitasolla: esimerkiksi Pori ja Kouvola ovat ilman yliopistoa, mutta niitä pienemmät Rovaniemi ja Vaasa ovat yliopistokaupunkeja.

Kun uusia yliopistoja perustettiin 1960-luvulta lähtien, niitä ei sijoitettu kaupunkien väkiluvun vaan alueellisen merkityksen perusteella. Pori jäi Turun yliopistokeskittymän vaikutusalueelle, ja Kouvola puolestaan sijoittui useiden yliopistokaupunkien läheisyyteen. Lisäksi kummassakaan ei ollut korkeakouluinstituutiota, jonka pohjalle yliopisto olisi voitu rakentaa. Molemmat ovat sittemmin profiloituneet muuttotappiosta kärsineinä teollisuuskaupunkeina, ja korkeakoulutuksen vähäisyyden on arvioitu vaikuttaneen kielteisesti niiden kehitykseen.

Yliopistot voisivat erikoistua nykyistä enemmän

Porin ja Kouvolan esimerkit havainnollistavat yliopistojen merkitystä alueiden elinvoimalle. Siekkisen ja Pöysä-Tarhosen mukaan korkeasti koulutettujen sijoittuminen eri puolille maata on edelleen tärkeää, jotta osaaminen ei kasaudu vain suuriin kaupunkeihin.

– Korkeakoulut ovat myös merkittävässä roolissa työnantajina ja houkuttelevat alueelle korkeasti koulutettua henkilöstöä ja siten myös palveluita ja kulttuuria, he huomauttavat.

Myös Uusitalon mukaan yliopistoilla on vaikutusta paikkakuntiensa elinvoimaan ja koulutukseen hakeutumiseen.

– Siksi alueellinen yliopistoverkko on hyödyllinen.

Ratkaisuksi nousee hänen mukaansa yliopistojen nykyistä selkeämpi työnjako. Samalla linjalla ovat myös Siekkinen ja Pöysä-Tarhonen.

– Ratkaisuksi emme kuitenkaan näe yksiköiden lakkauttamista, vaan työnjaon, yhteistyön ja erikoistumisen vahvistamista. Päällekkäisyyttä voidaan purkaa verkostoilla ja yhteisillä ohjelmilla ilman, että saavutettavuus kärsii.

Hajautus ei pysäyttänyt väestön keskittymistä

Yliopistojen hajauttamisella on pyritty hillitsemään väestön keskittymistä kasvukeskuksiin, mutta tässä tavoitteessa ei ole täysin onnistuttu. Korkeasti koulutettu väestö keskittyy edelleen Helsingin, Turun ja Tampereen seuduille, eikä kehityksen ennakoida pysähtyvän.

Tutkijat eivät silti pidä hajauttamista epäonnistumisena.

– Emme kutsuisi sitä epäonnistumiseksi. Hajauttamisen tavoitteet ovat ehkä olleet liian vahvasti sidottuja väestön liikkumisen pysäyttämiseen, vaikka kaupungistumista ohjaavat ennen kaikkea työpaikat, talouden rakenteet ja nuorten hakeutuminen isompiin kaupunkeihin myös kaupunkikulttuurin houkuttelemana, Siekkinen ja Pöysä-Tarhonen vastaavat.

– Se ei ole yksin ratkaisu alueellisiin ongelmiin, mutta tärkeä osa laajempaa kokonaisuutta, Siekkinen ja Pöysä-Tarhonen pohtivat.

Yliopistojen karsiminen ei välttämättä toisi säästöjä

Yliopistoverkon karsimista on perusteltu kustannussäästöillä ja päällekkäisyyksien purkamisella. Suomessa on jo toteutettu yliopistofuusioita, kuten Itä-Suomen yliopiston muodostaminen sekä LUT-yliopiston synty.

Keskustelussa on noussut esiin myös kevyempiä keinoja tehostaa järjestelmää. Yliopistojen ohjausta voitaisiin kiristää esimerkiksi rahoituksen ja aloituspaikkojen kautta, jolloin päällekkäistä koulutustarjontaa voitaisiin karsia ilman, että yksiköitä lakkautetaan. Samalla voitaisiin vahvistaa yliopistojen välistä työnjakoa ja erikoistumista.

Asiantuntijat myöntävät, että yliopistojen määrää karsimalla voitaisiin säästää jonkin verran esimerkiksi hallinnollisissa kuluissa. Tutkijoiden mukaan merkittävät säästöt ovat kuitenkin epävarmoja.

– Lisäksi on riski, että koulutukseen osallistuminen vähenee harvemmin asutuilla alueilla, mikä voi pitkällä aikavälillä lisätä alueellisia ja sosiaalisia kustannuksia. Taloudellinen tehokkuus ei siis ole yksiselitteinen peruste yhdistämisille. Pitkän aikavälin vaihtoehtoiskustannukset on aina hyvä pitää mielessä, Siekkinen ja Pöysä-Tarhonen huomauttavat.

Tasapaino ratkaisee

Asiantuntijoiden mukaan paras ratkaisu ei ole yliopistojen määrän raju karsiminen eikä nykytilan säilyttäminen sellaisenaan, vaan tasapainoinen malli.

– Tarvitaan vahvoja kasvukeskusten yliopistoja, mutta myös elinvoimaisia alueellisia kampuksia ja yliopistokeskuksia. Hybridi- ja verkko-opetus mahdollistavat laajan tarjonnan, kunhan opiskelijoilla on myös fyysinen yhteisö, johon kiinnittyä, Siekkinen ja Pöysä-Tarhonen toteavat.

– Pelkkä keskittäminen lisäisi eriarvoisuutta, ja pelkkä hajauttaminen voi heikentää laatua – tasapaino on ratkaisevaa, tutkijat summaavat.

LUE MYÖS:
Suomi jakautuu vauhdilla itään ja länteen – Tämä ratkaisee voittajat ja häviäjät

Professori arvioi: Ryhmäpaine ohjaa toimittajaksi opiskelevia vasemmalle