Turkuun suunnitellaan uutta korkeakoulumallia

Turun yliopisto ja ammattikorkeakoulu suunnittelevat uutta mallia, jolla yhteistyötä tiivistetään erityisesti tutkimuksessa ja tohtorikoulutuksessa.
Turun yliopiston päärakennus Turussa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Turun yliopiston päärakennus Turussa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu suunnittelevat uutta korkeakouluyhteisömallia, korkeakoulut kertovat tiedotteessa.

Tavoitteena on yhdistää yliopiston ja ammattikorkeakoulun osaamista aiempaa tiiviimmin. Yhteistyötä lisätään erityisesti tohtorikoulutuksessa ja tutkimusinfrastruktuureissa.

Korkeakoulut aikovat jakaa osaamista ja ohjaajaresursseja yli organisaatiorajojen. Tarkoituksena on vahvistaa tutkimuksen tasoa ja työelämäyhteyksiä sekä rakentaa uusia avauksia esimerkiksi kokonaisturvallisuuden kaltaisilla aloilla.

Turun yliopiston rehtorin Marjo Kaartisen mukaan korkeakouluilla on yhteinen näkemys yhteistyön suunnasta.

– Haluamme kehittää yhteistyötämme uudenlaiseksi korkeakouluyhteisömalliksi, jolla lisäämme vaikuttavuutta, hän sanoo tiedotteessa.

Tuoreen analyysin mukaan lukio ja ammatillinen koulutus näyttäytyvät suomalaisessa mediassa hyvin eri tavoin.
Mainos